Sinä ajattelet maailmankaikkeuden kehittyvän täydelliseksi... mutta todellisuudessa se vain pyörii paikoillaan Gary R. Renard Maailmankaikkeus katoaa
© 2006 Gary R. Renard ja 2009 Kustannus Oy Taivaankaari

Luku 1

Arten ja Pursah!

"Hyvä kääntäjä ei ... koskaan muuta käännöksen merkitystä, vaikka hänen täytyykin muuttaa sen muotoa. Itse asiassa hänen ainoa tarkoituksensa on muuttaa muotoa siten, että alkuperäinen merkitys säilyy."

Elämäni oli kääntynyt ylösalaisin niiden kahden vuoden aikana, jotka olivat kuluneet siitä, kun olin viimeksi nähnyt Artenin ja Pursahin, enkä tiennyt kaiken olevan vasta alkua. En ollut varma siitä, palaisivatko nämä tyhjästä varsin todentuntuisissa ruumiissa ilmestyneet mestariystäväni enää koskaan luokseni. Viimeinen kysymykseni heille olikin ollut: "Näenkö teitä enää koskaan?" johon Arten vastasi: "Sen saatte sinä ja Pyhä Henki päättää. Sinun tulee puhua Hänen kans¬saan siitä aivan kuten kaikesta muustakin."

Puhuin kuin puhuinkin Pyhälle Hengelle ja kuuntelin. Käytin todellisen rukouksen menetelmää, joka on pikemminkin eräs mietiskelyn ja Jumalaan sulautumisen muoto, jonka Arten ja Pursah olivat minulle opettaneet. Menetelmän lisäetuna sain henkistä innoitusta ja opastusta mieleni kautta siihen, mitä ja millaisia päätöksiä minun tuli tehdä.

Kun Arten ja Pursah poistuivat luotani viimeisen kerran, kuulin heidän äänensä yhtenä Pyhän Hengen äänenä. Tästä tuli mieleeni eräs aikaisempi kokemukseni, jolloin olin kuullut äänen, joka kuului Jeesukselle, josta opettajani käyttivät pelkkää lyhennettä "J". Pohdiskellessani J:n ja muiden ihmisten äänen eroja en voinut olla ajattelematta Brian Wilsonia ja Beach Boysia. Muusikkona ja Wilsonin ihailijana tiesin, ettei hän ollut koskaan kuullut omaa musiikkiaan stereona, sillä hänen toinen korvansa oli kuuro, joten hän kuuli musiikkinsa vain osittain. Kun kuulin J:n äänen, oli kuin olisin kuullut ensi kertaa ääntä stereona. Kaikista aiemmin kuulemistani äänistä oli puuttunut jotakin mutta J:n ääni oli täyteläinen, eheä ja kokonainen. Aivan kuten Wilsonista olisi varmasti hämmästyttävää kuulla oman musiikkinsa koko soinnin kirjo, minua hämmästytti yhtä lailla J:n äänen täyteläisyys, vaikka tiesin samalla, että kyseessä oli oma ääneni – Jumalan puolesta puhuva ääni.

Samalta kuulosti myös Artenin ja Pursahin yhteinen ääni, ja muistan sen yhä. Kuulen sen nykyään selkeämmin eikä sen tuoma Opastus ole pettänyt minua. Kaikki ei ole aina sopinut minun suunnitelmiini, mutta ääni on ohjannut minua aina siihen mikä on ollut parhainta kaikille eikä ainoastaan minulle itselleni. Tämä olikin Pyhältä Hengeltä tulevan Opastuksen tunnusmerkki. Hän näki kaiken, vaikka minä näin ehkä vain pienen osan kokonaisuudesta. Siksi Pyhän Hengen Opastus oli kaikkien parhaaksi. Toisinaan se oli turhauttavaa. Halusin sitä, mikä oli parasta minulle, ja mieluiten heti! On kuitenkin näin jälkiviisaana myönnettävä, että minun suunnitelmani eivät olisi onnistuneet, kun Pyhän Hengen suunnitelmat taas onnistuivat loistavasti. Sen lisäksi Pyhä Henki tiesi jo kaiken, mitä tulisi tapahtumaan, mitä minä en suinkaan tiennyt. Kenen arvioon siis kannatti luottaa? Päätin kuunnella ja useimmiten onnistuinkin siinä.

Huomautus: Pyhä Henki, joka on Yksi ja kokonainen, ei ole mies- eikä naispuolinen, jotka ovat erkaantumisesta johtuvia, vastakkaisuuden synnyttäviä käsitteitä ja heijastelevat pikemminkin tätä erkaantumista kuin ykseyttä. Oikea pronomini Pyhään Henkeen viitatessa on Se. Arten ja Pursah käyttävät kuitenkin taiteellisista pronominia Hän [engl. He], joten niin käytän minäkin. On ymmärrettävä, että kyseessä on vain kielikuva, jota ei tule ottaa kirjaimellisesti tai vakavamielisesti. Jos joku haluaa käyttää Pyhästä Hengestä feminiinistä pronominia, se sopii ainakin minulle mainiosti, vaikkei se ole yhtään sen osuvampi kuin maskuliininenkaan pronomini.

Vuoden 2001 loppupuolella, kun Arten ja Pursah olivat lähteneet, minulla ei ollut aikomustakaan esiintyä julkisuudessa. Ajatukseni oli saada kirjani julkaistuksi ja antaa sen hoitaa itse itsensä. Pursah oli kysynyt retorisesti minulta jossakin vaiheessa (sillä hänhän jo tiesi kaiken): "Sinähän et oikein pidä esiintymisestä, vai?" mihin olin vastannut: "Mieluummin pistelen itseäni neuloilla pyllyyn."

Tämä asenteeni oli alkanut hiljalleen muuttua, kun kävin ensimmäisen kerran Ihmeiden Oppikurssi -konferenssissa Mainen Bethelissä syyskuussa 2001 vain vähän syyskuun 11. päivän traagisten tapahtumien jälkeen. Minusta oli 1990-luvulla tullut lähes erakko ja asuin maaseudulla Mainessa eikä minulla ollut juurikaan sosiaalista elämää. Poikkeuksena tästä oli Ihmeiden Oppikurssin opintopiiri, jossa olin alkanut käydä vuonna 1993, noin puoli vuotta Artenin ja Pursahin ensimmäisen käynnin jälkeen. Opintopiirin muodosti pieni, miellyttävä joukko ihmisiä. Kävin siellä yhdentoista vuoden ajan ja sain muutamia hyviä ystäviä mutta en haastanut itseäni sosiaalisesti muuten sen kummemmin.

Kuulin ensimmäisen kerran vuotuisesta Bethelin konferenssista vuonna 1993 ja päätin heti osallistua seuraavaan tapahtumaan mutten tehnytkään niin. Päätin joka vuosi vuodesta 1994 vuoteen 2000, että seuraavan kerran menen varmasti paikalle, mutta en vain saanut sitä aikaan. Vuonna 2001, luvattuani itselleni jo yhdeksän vuoden ajan, että osallistuisin konferenssin, sain viimein lähdetyksi sinne. Hyvä, että menin. Se oli nimittäin viimeinen kerta, kun tilaisuus järjestettiin. Tietenkään ei ole olemassa mitään sattumaa. Se, että kirjani Maailmankaikkeus katoaa oli viittä vaille valmis (Arten ja Pursah olivat luvanneet käydä vielä kerran luonani loppuvuodesta), oli saanut minut yhdessä syyskuun tragedian kanssa sisuuntumaan. En ole mikään erityisen aikaansaava ihminen, joten kaipaan aina vähän lisäyllykettä.

Bethelin konferenssiin osallistuneet ihmiset, jotka olivat kotoisin pääosin Uuden Englannin ja New Yorkin alueilta, osoittautuivat mitä miellyttävimmiksi ihmisiksi, mikä sai minut toivomaan, että tapaisin lisää henkiselle tielle lähteneitä ihmisiä. Julkinen esiintyminen ei kuitenkaan toistaiseksi kuulunut näköpiiriini. Tapasin konferenssissa myös John Mundyn, joka on eräs varhaisimmista Ihmeiden Oppikurssin opettajista. Jonilla oli oma tehtävänsä minun asenteeni muuttamisessa julkisen esiintymisen suhteen. Jonin ollessa kirjamyyntipisteessä myymässä omia tuotteitaan hänestä tuli ensimmäinen ihminen, jolle kerroin, että luonani vieraili kaksi ylösnoussutta mestaria ja että olin kirjoittamassa tästä kirjaa. Hän ei suhtautunut asiaan mitenkään kovin innostuneesti muttei myöskään tuomitsevasti.

Käsikirjoitukseni viimeistelemiseen meni vielä kolme kuukautta siitä, kun mestariystäväni olivat vierailleet viimeisen kerran luonani joulukuun 21. päivänä. Opettajani olivat kertoneet minulle, mitä minun tulisi käsikirjoitukselleni tehdä. Tämä onkin ainoa tieto, jota ei heidän omasta pyynnöstään kerrota Maailmankaikkeus-kirjassa. Heidän suunnitelmansa eivät vastanneet lainkaan minun suunnitelmiani. Minä ajattelin viedä kirjani johonkin New Yorkin isoista kustantamoista, joka sitten myisi sitä miljoona kappaletta puolessa vuodessa, jonka jälkeen muuttaisin Havaijille. Opettajani sanoivat minulle tähän ei, minkä jälkeen he kertoivat minulle oman suunnitelmansa. Olin täysin tietämätön kustannusmaailman kiemuroista tai siitä, miten jakautunut yleisesti ottaen rakastavan perheen lailla käyttäytyvä Ihmeiden oppikurssilaisten muodostama "yhteisö" oli.

Ensimmäinen opettajieni neuvojen noudattamisesta syntynyt miellyttävä yllätys oli se, miten helppoa minun oli saada Foundation of A Course in Miraclesilta lupa käyttää kirjassani niitä satoja lainauksia, joita siinä Kurssista oli. Olikin kulunut useita vuosia siitä, kun kenenkään oli annettu lainata Kurssia niin laajamittaisesti, ja olin kuullut tarinoita siitä, miten jotkut olivat odottaneet vuodenkin vain saadakseen kielteisen vastauksen pyyntöönsä!

Kävin muutaman kerran Roscoessa, New Yorkissa osallistuakseni Ken Wapnickin kursseille. Ken on Kurssin vastaanottajan, Helen Schucmanin, ystävä ja nykyään Kurssin johtava opettaja, joka myös vastaa sen tekijänoikeuksista. Tapasin Kenin kurssin väliajalla ja lähestyin häntä saamieni neuvojen mukaan kunnioittavasti ja yhteistyöhaluisena. Hän vastasi tähän lempeän ystävällisesti hyvällä huumorilla höystettynä. Lähetin myöhemmin, huhtikuussa 2002 Kenille käsikirjoitukseni, jotta hän hyväksyisi käyttämäni lainaukset Kurssista. Vain kuukautta myöhemmin sain kirjeitse luvan käyttää kaikkia käsikirjoituksessani esiintyviä lainauksia.

Huomautus: Vain vähän tämän jälkeen eräs riippumaton tuomari, joka ei mitenkään kunnioittanut Ihmeiden Oppikurssia, kumosi Kurssin tekijänoikeudet vedoten harvoin käytettyyn ja hämäräperäiseen "ensimmäistä levittäjää" koskevaan pykälään.

Seuraava miellyttävä yllätys, joka oli seurausta opettajieni neuvojen noudattamisesta, oli se, miten helposti löysin kirjalleni kustantajan. Olin täysin tuntematon kirjailija eikä minulla ollut mitään ansioluetteloa ja käsissäni oli vain outo tarina kahdesta olennosta, jotka ilmestyivät olohuoneeni sohvalle. En tiennyt, ettei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia löytää yleiskustantamoa käsikirjoitukselleni, mutta tiesin, että minun oli käsketty lähettää tekstini Berkeleyhyn, Kaliforniaan D. Patrick Millerille, Fearless Booksin ainoalle omistajalle ja työntekijälle. Patrick ei ollut koskaan kustantanut mitään muuta kuin omia kirjojaan. Kun hän oli lukenut käsikirjoitukseni, hän sanoi minulle: "Kyllä tässä taitaa jotakin olla", ja päätti tehdä poikkeuksen julkaisupolitiikassaan. Lokakuussa olimme jo tehneet sopimuksen ja kirja julkaistiin toukokuun ensimmäisenä päivänä 2003, vaikka ennakkopainoksen olikin lukenut jo 100 verkkoasiakasta sähköisessä muodossa. Nuo nopeat lukijat olivat tehneet ostopäätöksen sen ennakkoesittelyn perusteella, jonka Patrick oli kirjasta kotisivuilleen laittanut.

Samaan aikaan julkaistiin kolme pitkään työstettyä kirjaa: Elaine Pagelsin Beyond Belief: The Secret Gospel of Thomas, Dan Brownin Da Vinci -koodi sekä Maailmankaikkeus katoaa. Minusta oli hämmästyttävää, miten tietyt ajatukset kytivät ihmisten alitajunnassa nousten yleiseen tietoisuuteen juuri oikeaan aikaan. Nämä kolme kirjaa käsittelivät pitkälle samoja aiheita. Maailmankaikkeus-kirja poikkesi muista kahdesta siinä, että siihen sisältyi sekä opetuksia Ihmeiden Oppikurssista että niiden tärkeitä selityksiä. Tämä oli lahja sekä Kurssin pitkäaikaisille opiskelijoille että niille, jotka kirja ohjasi aloittamaan Kurssin opiskelun, vaikka monikaan vasta-alkaja ei varmasti ymmärtänyt sitä, miten paljon aikaa heiltä säästyi lukemalla ensin Maailmankaikkeus katoaa -kirja.

Muistan, miten vajaan vuoden kuluttua Doug Hough, Edgar Cayce -säätiössä (Association for Research and Enlightenment) toimiva opettaja, ryhtyi kertomaan oppilailleen, että lukemalla Maailmankaikkeus-kirjan säästää 20 vuotta aikaa Kurssin opiskelussa. Tajusin itsekin tämän olevan totta ja että sen lisäksi en olisi itse kyennyt tähän yksinäni mitenkään. Tämä auttoi minua siinä, ettei kirjani menestys noussut minulle päähän. Ellen kerran itse ollut vastuussa suurimmasta osasta kirjan sisältöä, minun ei tarvinnut tuntea itseäni mitenkään erityiseksi sen suhteen.

Lokakuussa 2002, kun kirjallani oli kustantaja, lähetin sähköpostia Jon Mundylle ja kerroin hänelle lisää kirjastani. Hän ei vastannut minulle. Petyin mutta annoin hänelle jonkin ajan kuluttua anteeksi. Vaikka en aina osannutkaan antaa kaikkea heti anteeksi, annoin kuitenkin anteeksi ajan myötä. Nimenomaan peräänantamattomuus sai minut jatkamaan Kurssin opiskelua tulevien tapahtumienkin aikana.

Kun kirja julkaistiin keväällä 2003, puhelimeni soi. Siellä oli Jon Mundy. Hän kertoi lukevansa kirjaa ja olevansa aivan hämmästynyt. Hän kertoi myös olevansa tulossa Mainen Portlandiin pitämään kurssia Unity-kirkkoon ja että olisi hyvä, jos minäkin olisin paikalla. Hän kertoi, ettei minun tarvinnut puhua julkisesti, ellen halunnut, ja että hän esittelisi minut joka tapauksessa ihmisille ja kertoisi heille kirjastani. Menin paikalle, ja kun Jon esitteli minut, nousin nopeasti ylös ja sanoin vain ujosti: "Hei", ja istuuduin alas aivan yhtä nopeasti. Tämä oli ensimmäinen julkinen esiintymiseni.

Menimme myöhemmin illalla ulos syömään ja Jon kysyi minulta: "Kyllä kai sinä aiot tästä kaikesta ihmisille puhua?" Vastasin, että en aio, sillä en uskonut että kykenisin siihen. Jon sanoi tähän: "Hyvä on, mutta ellet tee niin, ihmiset eivät koskaan voi olla varmoja siitä, minkälaisia sinun kokemuksesi todella olivat. Jotkut eivät tiedä, oliko kaikki totta vai olitko keksinyt osan itse." Se sai minut ajattelemaan. Hetken kuluttua Jon kutsui minut kanssaan New Yorkiin pitämään seuraavana syksynä kurssin, jonka järjestelyistä hän vastaisi. En voinut uskoa korviani, kun kuulin itseni vastaavan tähän myönteisesti. Heti päästyäni ulos ravintolasta aloin ajatella kaikkia keinoja, joiden avulla pääsisin luikertelemaan koko tilanteesta.

Minulla ei vieläkään ollut mitään aikomusta puhua ihmisille julkisesti ja pyrin suorastaan välttelemään sitä. Viivyttelin myös sitä, että kertoisin Jonille, etten halunnut tulla Manhattanille laisinkaan. Silloin päätin myös hoitaa luonteessani olevan viivyttelyongelman – jos nyt koskaan pääsisin siihen saakka.

Kesällä sain puhelun Vicki Poppelta Massachusettsista. Hän kertoi minulle tulevansa Maineen pitämään rukouspiiriä Peaks Islandille, saarelle Portlandin edustalla. Ajatus kuulosti minusta hyvältä, sillä Mainessa on mukavaa kesäisin enkä ollut koskaan mennyt lautalla saarelle. Vickillä oli kymmenkunta ystävää mukanaan. Saavuttuamme saarelle hän sanoi minulle varoittamatta: "Kuules, Gary. Kerropa meille vähän Arteniin ja Pursahiin liittyvistä kokemuksistasi." Olin jo antautunut Pyhän Hengen ohjattavaksi ja koin oloni mukavan rennoksi tuona kuuman aurinkoisena iltapäivänä. Niinpä kerroin ihmisille, miltä minusta tuntui, kun opettajani vierailivat luonani. Kävellessämme takaisin lautalle, Vicki tuli luokseni ja sanoi: "Huomasitko, Gary, että kerroit juuri tarinasi kymmenelle ihmiselle, joten mikset yhtä hyvin voisi kertoa sitä vaikka sadalle. Mitä siinä on eroa? Kaikkihan on kuitenkin vain mielen harhaa."

Vicki tiesi, että olin menossa New Yorkiin marraskuussa, ja sanoi minulle: "Tehdäänpä näin: Voit tulla pitämään esitelmän minun kotiini ja ellet pidä siitä, sinun ei tarvitse tehdä sitä enää toiste. Mutta yritä nyt ainakin kerran!" Annoin periksi ja myönnyin hänen ehdotukseensa. Kuinkahan monta ihmistä hänen kotiinsa oikein tulee, ajattelin.

Vicky asuu Adams Streetillä, Massachusettsin Quincyssa, presidentti John Quincy Adamsin kotitaloa vastapäätä. Kirjaani luettiin, ja yllätyinkin siitä, miten monta ihmistä ilmestyi paikalle tuona syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Vielä enemmän yllätyin siitä, minkälaisia nämä ihmiset olivat. He olivat hyvin avoimia ja kannustavia ja niin täynnä rakkautta, että se melkein hukutti minut alleen. Jos kaikki tulee olemaan tällaista, ajattelin, mitä ihmeen hävittävää minulla on? Jos vaikka olen ihan onneton esiintyjä, nämä henkiset ihmisethän antavat minulle varmasti anteeksi.

Vaikka pärjäsinkin oikein hyvin, olin niin hermostunut ennen ensimmäistä esiintymistäni, että sanoin, etten halua tehdä tätä enää. Jotakin kuitenkin tapahtui parisenkymmentä minuuttia sen jälkeen, kun olin aloittanut. Vedin ryhmälle mietiskelyn, jonka opettajani olivat minulle opettaneet. Se on samalla mietiskelyä ja Jumalaan sulautumista. Tämän jälkeen tunsin olevani yhteydessä johonkin itseäni korkeampaan. Tuosta hetkestä alkaen minusta tuntui, etten enää puhunut itse. Pikemminkin katselin itseäni, kun Pyhä Henki välitti sanomaansa minun kauttani. Hei, ehkä minun pitäisi antaa Pyhän Hengen ottaa ohjat käsiinsä heti alkuun, ajattelin. Seuraavan kerran puhuessani ihmisille tein juuri näin. Kahden kuukauden kuluttua olin New Yorkissa – paikassa, jossa ajattelin kokevani mitä suurinta rimakauhua – puhumassa neljättä kertaa julkisesti ihmisille ja koin itseni rauhallisemmaksi ihmisten edessä kuin kertaakaan aikaisemmin.

Kirja alkoi ottaa tuulta siipiensä alle ja myi kuukausi kuukaudelta paremmin. Ei myynti vielä mitään huimaa ollut, mutta kirja alkoi saada huomiota, ja minua pyydettiin yhä useammin esiintymään. En ollut varma siitä, miten pitkälle haluaisin asiat päästää. Riittäisikö minulle se, että esiintyisin vain joitakin kertoja, vai suhtautuisinko asiaan niin vakavasti, että alkaisin käydä esiintymässä pidemmälläkin? Tähän asti en ollut lentänyt mihinkään vaan olin ainoastaan ajanut eri puolille Uutta Englantia ja New Yorkiin. Olin kääntöpisteessä.

Joulukuun kahdentenakymmenentenä päivänä olin jälleen Vicki Poppin kotona mutta tällä kertaa joulujuhlaa viettämässä. Olin mennyt Vickin luo Karenin kanssa, joka oli ollut vaimoni 21 vuoden ajan. Viivyimme Vickillä yön yli, ja seuraavana päivänä, joulukuun kahdentenakymmenentenäensimmäisenä, valmistauduin ajelemaan takaisin kotiin päin ja sanoin Vickille: "Minusta tuntuu, että jotakin on tapahtumassa." "Minustakin tuntuu siltä", hän vastasi, "ja luulenpa, että tiedän, mistä on kyse." Mitään muuta ei kenenkään tarvinnut sanoa.

Myöhemmin illalla istuin samassa olohuoneessa Mainen Auburnissa, jossa Arten ja Pursah olivat vierailleet kolme viimeistä kertaa. Olimme muuttaneet sinne Poland Springsistä, jossa he kävivät luonani ensimmäisen kerran tasan yksitoista vuotta sitten. Yhtäkkiä tunsin, että huoneessa on joku. Minun täytyi kääntää päätäni vasemmalle, sillä sohvamme oli samansuuntaisesti kohti televisiota kuin tuoli, jolla istuin. Olin onnesta soikeana, kun huomasi vieressäni, samalla sohvalla kuin aina aiemminkin, kaksi vanhaa ystävääni. "Arten ja Pursah!" huudahdin ja juoksin syleilemään molempia. En tajunnut ennen kuin myöhemmin, että tämä oli ensimmäinen kerta, kun kosketin Artenia, miespuolista opettajaani. Pursahia, naispuolista opettajaa, olin sen sijaan saanut jo aiemmin koskea.

He näyttivät samalta kuin aina aiemminkin – minun kaunis Pursahini ja se toinen tyyppi. Minusta oli mielenkiintoista, etten nähnyt heidän ilmestymistään tällä kertaa, sillä en nähnyt sitä silloinkaan, kun he tulivat luokseni ensimmäisen kerran 11 vuotta aiemmin. Polveni löivät loukkua innosta heidät nähdessäni ja istuuduin takaisin tuolilleni. Pursah alkoi puhua.

Pursah: Hei, rakas veliseni. Mitä kuuluu? Onko sinulle tapahtunut jotakin mielenkiintoista sitten viime tapaamisemme? Kunhan lasken leikkiä. Tiedäthän, että me olemme aina tietoisia siitä, mitä olet tekemässä.

Arten: Juuri niin. Esimerkiksi luit juuri äsken siitä saksalaisesta miehestä, joka tappoi jonkun ja söi hänet päälle päätteeksi. Se on aiheuttanut suuren paikallisen kohun. Miestä syytetään kannibalismista ja oikeudenkäynti on alkamassa.

Gary: Aivan. Ilmaista lounasta ei olekaan.

Pursah: Ihanaa nähdä, ettei viisastelutaipumuksesi ole kokonaan parantunut. Tarvitset nimittäin sitä vielä, ennen kuin olemme saaneet työmme päätökseen sinun suhteesi.

Gary: Ai niinkö? Mitäköhän teillä tällä kertaa on mielessänne?

Arten: Kaikki aikanaan, Gary.

Gary: Hetkinen! Minun pitää käynnistää äänitin. Onpa hauskaa nähdä teidät taas! En voi uskoa silmiäni. Minulla oli kyllä jonkinlainen aavistus tästä, sillä onhan nyt tapaamisemme vuosipäivä ja kaikki.

Huomautus: Joulukuun 21. päivä on pyhän Tuomaan päivä, ja Pursah on kertonut olleensa Tuomas, 2000 vuotta sitten elänyt mies. Arten on kertonut olleensa Taddeus samaan aikaan.

Pursah: Tiedämme kyllä, joten käykäämme asiaan heti kuten aina aiemminkin. Olemme palanneet koputtaaksemme ihmisiä olalle, niin sanoakseni. Vaikka toisista saattaakin tuntua siltä, että kopautamme heitä olkapäälle lekalla. Tähän on kuitenkin eräs tärkeä syy. Me haluamme auttaa ihmisiä pysymään keskittyneinä asiaan. Hyödyntämällä edistyksellistä eli kvanttianteeksiantoa voit kaikkein nopeimmin kokea oman kuolemattoman todellisuutesi. Palasimme kertoaksemme sinulle, miten voit vapautua syntymän ja kuoleman kierrosta lopullisesti.

Gary: Siinäkö kaikki? Minä kun toivoin, että oppisin mittamaan tietoisuuteni koon.

Arten: Ei pidä olla ihan noin kevytkenkäinen. Mutta se, mitä juuri sanoit, on kyllä eräs syy sille, miksi olemme tulleet takaisin. Ihmisiä hämäävät sellaiset asiat, jotka kyllä tuntuvat heistä kiehtovilta, mutta oikeasti ne vain vievät heidän huomionsa pois siitä, mikä on todella tärkeää, ja sen sijaan he keskittyvätkin vain siihen, mikä pitää heidät jumissa täällä.

Pursah: Palaamme tähän vielä tarkemmin. Mutta aloittakaamme siitä, että useimmat henkisen tien kulkijat käyttävät suuriman osan ajastaan tiedon hankintaan. Tätä toimintamallia edesauttaa se uskomus, että suurempi tiedon määrä merkitsisi suurempaa valaistumisen astetta. Näin he poukkoilevat asiasta toiseen ja lukevat kymmenittäin erilaisia henkisen kasvun kirjoja. Ensimmäisen vierailusarjamme aikana viittasimme tähän seikkaan "henkisenä noutopöytänä."

Ei tiedon omaksumisessa itsessään mitään vikaa ole; näin saa itselleen tarvittavat perustiedot. Ongelma on siinä, että ihmiset tekevät tiedonhankinnasta epäjumalan, eikä se johda mihinkään. Se on vain silmänkääntötemppu, kuin porkkana ja keppi. Senpä takia tärkeää ei ole se, mitä tiedät, vaan se mitä teet kaikella tiedollasi. Henkisen kasvun nopeuttamisen kannalta merkitystä on nimenomaan tiedon soveltamisella käytäntöön.

Vakavasti henkistä tietä kulkeva oppilas ja opettaja joutuvat jossakin vaiheessa soveltamaan kaiken oppimansa jokaiseen kohtaamaansa ihmiseen, tilanteeseen ja tapahtumaan joka päivä. Tämä pätee aivan kaikkeen. Eikä kyseessä useimmiten ole mikään mysteeri. Se, mitä sinulle milloinkin tapahtuu, on juuri sitä, mihin Pyhä Henki haluaa sinun soveltavan oppejasi, ja Pyhän Hengen mahtava pelastuksen väline on anteeksianto. Mutta kuten tiedät, kyse ei kuitenkaan ole vanhanaikaisesta anteeksi antamisesta. Tämä ei ole sinun vanhempiesi henkisyyttä vaan kokonaan uusi leikki uusin säännöin.

Henkisten harjoitusten tekijä voi päästä ihmeelliseen kokemusten vaiheeseen ainoastaan soveltamalla oppeja käytäntöön kurinalaisesti. Ja voin vakuuttaa sinulle, rakas veli, että kokemus on ainoa asia, joka todella tekee sinut onnelliseksi. Sanat eivät siihen pysty, älylliset käsitteet, teologia, filosofiset pohdiskelut – ne voit kaikki unohtaa. Ihmeiden Oppikurssissa, jossa kuten tiedät J – meidän symbolimme Y'shualle – puhuu sanoja, jotka ovat vain kahdesti todellisuudesta loitontuneita symbolien symboleita. Ja kun ajattelet asiaa tarkemmin, miten ihmeessä symbolin symboli voisi koskaan tehdä sinut onnelliseksi? Ei. Ainoa asia, joka tekee sinut onnelliseksi on se, että koet itsesi sellaisena kuin todellisuudessa olet. Se, mikä todella tyydyttää kaipuusi, ei suinkaan ole todellisuuden symboli vaan kokemus todellisuudesta.

Saman Kurssin toisessa kohdassa J puhuu kaikista niistä vaikeista kysymyksistä, joita ihmisillä on, ja esittää seuraavan merkittävän väitteen: "Vastausta ei kuitenkaan ole olemassa, ainoastaan kokemus. Etsi ainoastaan sitä, äläkä anna teologian viivästyttää itseäsi."

Tuo kokemus on seurausta siitä, että annat Pyhän Hengen koulia mieltäsi ajattelemaan ja näkemään muut niin kuin Hän näkee. Mutta jotta tiellä pääsisi etenemään rivakasti, tarvitaan hyvä menetelmä, kuten buddhalaisuus tai Ihmeiden Oppikurssi. Omin avuin mieli ei kykene eheytymään. J sanoo kurssissaan myös: "Harjaantumaton mieli ei saa mitään aikaan." Se on aikamoinen väite, sillä sen mukaan 99,9 % maailman ihmisistä ei saa mitään aikaan. Ennen kuin mielesi on harjaantunut, poljet vain paikoillasi.

Gary: Aivan. Olenkin alkanut ymmärtää yhä syvemmin, miten tärkeä Kurssin Oppilaan työkirja on tässä suhteessa, ja luulenpa tajunneeni senkin, että aivan kaikki tapahtuu vain yhdestä syystä: anteeksiantamisen takia. En väitä, että onnistun itse siinä aina välittömästi, sillä en todellakaan onnistu, mutta kykenen kyllä siihen aina lopulta. Ja mitä pikemmin sen teen, sen vähemmin kärsin itse. Hyvä esimerkki on vaikkapa ihmisille esiintyminen, jota en kuunaan kuvitellut tekeväni. Se hermostutti minua todella, mutta kun annoin Pyhän Hengen auttaa minua, aloin ymmärtää, etten ollutkaan hermostunut siitä syystä kuin kuvittelin. Kurssissahan tämä sanotaan hyvin: "En milloinkaan ole poissa tolaltani siitä syystä kuin luulen."

Arten: Aivan oikein, kuumakalle. Jokainen pelkää jotakin tässä maailmassa, ja niin vaikea kuin ihmisten saattaakin olla uskoa, koska syy on piilossa heidän alitajunnassaan, kaikki pelot voidaan lopulta johtaa alitajuisesti Jumalan pelkoon, joka taas on seurausta teidän näennäisestä erkaantumisestanne Hänestä ja siitä syntyneestä tiedostamattomasta syyllisyydentunteesta.

Gary: Hei! Tarkoittaako kaikki tämä sitä, että me teemme toisen kirjan? Sillä jos teemme, kaikki lukijat eivät välttämättä ymmärrä sitä, mitä juuri sanoit.

Arten: No, mikset siinä tapauksessa anna meille pikku kertausta? Kerro meille perusopetukset ytimekkäästi, jotta sekä asiaan vihkiytymättömät että kokeneemmatkin tien kulkijat saisivat paremman käsityksen siitä, mistä me olemme puhumassa. Kyllä sinä siihen kykenet. Asiat menevät hyvin niin sinun julkisten esiintymistesi kuin Maailmankaikkeus katoaa -kirjankin suhteen, eivätkö menekin?

Gary: Kyllä vain. Kaikki on hallinnassa. Virheitä on kyllä tehty mutta muita syytetty niistä. Siis leikisti. Mutta en ole oikein varma, pitäisikö minun mennä vielä tästä pidemmälle tämän esiintymiseni suhteen. Tarkoitan, että tein sen, minkä halusinkin, kävelin ihmisten eteen – jopa Manhattanilla – ja kerroin kokemuksistani. Kirjassahan kerrotaan kaikki juuri niin kuin se tapahtui. Ihmiset joko uskovat sen tai sitten eivät, mutta elleivät he usko, syy ei ainakaan ole siinä, etten olisi sitä heille kertonut.

Pursah: Pelkäänpä pahoin, että anteeksiantamisesi oppiläksyt ovat vasta alkamassa. Entäpä jos sanon sinulle, että helmikuun lopusta alkaen alat lentää yli 150 000 kilometriä opettaaksesi ihmisille henkisyyttä?

Gary: Sanon, että lasket varmasti leikkiä.

Arten: Tästä olisi sinulle suurta hyötyä, veli. Voit laskea kahdella sormella – itsesi mukaan lukien – ne ihmiset, jotka kiertävät puhumassa täsmällisesti näistä opetuksista. Mutta älä kuvittele, että siitä on todellisuudessa kyse. Samalla, kun matkustelet ja esiinnyt, me haluamme sinun tekevän todellista työtäsi, anteeksiantoa. Ei sitä vanhanaikaista vaan tätä uutta.

Pursah: Oletko valmis dramaattisiin muutoksiin omissa elämäntavoissasi tietäen samalla, että näyttivätpä asiat millaisilta tahansa, kyse on vain siitä, että sinut yritetään huijata uskomaan, että olet keho, ja että sen jälkeen sinun on tarkoitus antaa kaikelle anteeksi?

Gary: öö... en.

Arten: No, ei se mitään, me tiedämme, miten asiat todella ovat, joten järjestelepä elämäsi kuntoon, kaveri. Olet lähdössä aikamoiseen seikkailuun. No, miten on sen kertauksen laita?

Gary: Entä ne, jotka jo tietävät kaiken tämän? Eikä se ole vain jankuttamista?

Pursah: älä unohda sitä, minkä kerroimme sinulle ensimmäisellä kerralla: toistaminen ei ole ainoastaan täysin hyväksyttävää, se on pakollista. Oikea-mielisiä ajatuksia ei voi kuulla liikaa. Kestää oman aikansa, ennen kuin ne uppoavat alitajuntasi syövereihin. Sanoimmekin jo, ettei valaistumisesi astetta määrittele se, miten paljon henkistä tietoa mieleesi haalit, ja se on myös totta. Toisaalta, kun tunnet sellaisten opetusten kuin Ihmeiden Oppikurssin hienoudet, sinun voi olla helpompi päättää soveltaa käytäntöön kaikkea tietoasi, ja päättäminen onkin kaikkein tärkeintä sovellettaessa asioita käytäntöön. Kun ymmärrät totuuden, vaikeinta onkin sen muistaminen, kun alkaa tapahtua. Jos ja kun alat tottua muistamaan totuuden erilaisissa tilanteissa, sen soveltaminen käytäntöön muodostuu toiseksi luonteeksesi. Kun tämä aika koittaa, edistyt valovuosia kohti sitä kokemusta, josta me puhumme. Kuten Kurssissa sanotaan: "Juuri sitä kokemusta kohti oppikurssi on tähdätty."

Gary: Hyvä on. Saanko kertoa teille ensin vitsin? Minusta on hauska kertoa vitsejä esiintyessäni.

Arten: Kävit viime kuussa Manhattanilla. Kerro meille se New York -vitsi, josta pidät.

Gary: Sopii. Buddhalainen munkki menee erääseen Manhattanin hienoista ravintoloista, joka on tunnettu pitkistä, kalliista ja monivaiheisista ateriakokonaisuuksistaan. Istuuduttuaan pöytään munkki sanoo tarjoilijalle: "Haluan yhden, jossa on kaikki." Pian tarjoilija palaa pöytään mukanaan lautanen, jossa on kaikki eilisen tähteet sekaisin. Hätääntyneenä munkkiparka parahtaa tarjoilijalle: "Voisiko tilausta vielä mitenkään muuttaa?" "Muutos tulee sisältä", vastaa tarjoilija.

Pursah: Vitsi huvittaa suuresti ihmisiä. Me pidämme siitä, että sinun esityksessäsi on riittävästi huumoria mukana. On tärkeää muistaa nauraa. Muista, mitä J sanoo tekstiosassa: "Ikuisuuteen, missä kaikki on yhtä, mateli pieni, hullu ajatus, jolle Jumalan Poika ei muistanut nauraa."

Gary: Ja tietenkin tuo pieni hullu ajatus kertoo, että me voisimme olla jotenkin yksilöllisiä ja erillisiä Jumalasta, joten se kertaus, jota penäsitte, alkaa niin, että Kurssi on yksissä kansissa oleva kolmiosainen henkinen kirja, joka sisältää Tekstin, jossa annetaan opetuksen koko teoreettinen pohja, Oppilaan työkirjan, joka on vuoden kestävä koulutusohjelma, jonka tekemiseen useimmilta menee kauemmin kuin vuosi ja joka opettaa harjoittajansa soveltamaan Kurssin periaatteita arkeen, sekä Opettajan käsikirjan, joka antaa lisävalaistusta koko sisällölle. Kurssin on meille antanut J Helen Schucmanin kautta, joka oli newyorkilainen psykiatri. Helen kirjoitti J:n sanelemat asiat pikakirjoituksella muistiin ja luki ne sen jälkeen Bill Thetfordille, joka kirjoitti ne koneella puhtaaksi.

Kun te sitten ilmestyitte luokseni, annoitte minulle varsin erilaisen kuvan 2000 vuoden takaisesta J:stä, jonka oikea nimi oli Y'shua ja joka oli juutalainen rabbi, jolla ei ollut aikomustakaan perustaa uutta uskontoa. Sen jälkeen minulle on noussut tietoisuuteen joitakin omiakin muistoja. Kun te puhuitte minulle minun menneistä elämistäni, minulle heräsi uusia muistoja noista elämistäni seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana. Kerroitte minulle, esimerkiksi, että olin ollut valaistuneen, Great Sunina tunnetun intiaaniopettajan ystävä ja oppilas tuhat vuotta sitten. Tämä nosti pintaan tuntemuksia, muistoja ja mielikuvia tuosta elämästäni intiaanina Cahokiassa. (Huomautus: Cahokia oli nykyisen Collisvillen kohdalla Illinoisissa ja edustaa edistyksellisintä varhaishistoriallista kulttuuria Meksikon pohjoispuolella.) Muistan jopa, että nimeä lausuttaessa tulee painottaa kolmatta tavua eikä toista tavua, kuten nykyajan valkoiset ihmiset tekevät.

Arten: Pitää paikkansa. Me lausuimme nimen sinulle nykyaikaisittain, koska puhumme sinulle englantia, mutta sinä sen sijaan lausuit sen, kuten intiaanit lausuivat sen tuhat vuotta sitten.

Gary: Ja kun te kerroitte minulle, kuka J:n seuralainen olin 2000 vuotta sitten, sekin herätti minussa uusia muistoja.

Pursah: Miltä sinusta tuntui saada tietää, että olit J:n aikaan pyhä Tuomas ja että minä olen sinä?

Gary: Tiedän, että sinä tiedät vastauksen tuohon kysymykseen, ja kysyt sitä vain kysyäksesi. Sinä tiedät kaiken. Enkä vieläkään saata uskoa, että olet täällä! Mutta kun sain tietää, kuka olin J:n aikoihin, minulla oli tosi hyvä olo ehkä kaksi päivää – siis se oli tosi hienoa. Mutta sitten, vähän ajan kuluttua tajusin, että minullahan on kaikki se sama kama hoidettavanani vielä tässäkin elämässä. Anteeksiannon oppiläksyt ovat aivan tässä näin arjessani, eikä sillä ole mitään merkitystä, kuka olin jossakin toisessa elämässä. Aina on joka tapauksessa valittava anteeksiantaminen tässä ja nyt.

Pursah: Oikein hyvä, veliseni. Jokainen meistä on joskus ollut tavattoman kuuluisa ja tärkeän tuntuinen jossakin elämässään ja pohjasakkaa jossakin toisessa elämässä. Se on kaksinaisuutta, dualismia. Merkitystä on vain sillä, että harjoittelet anteeksiantoa tässä ja nyt. Sillä tavoin täältä pääsee pois. Kyse ei kuitenkaan ole alkuunkaan siitä vanhanaikaisesta anteeksiannosta. Selittäisitkö meille, miksi ei?

Gary: Yritän parhaani. Ensinnäkin, rabbina ja mystikkona J ymmärsi hyvin muinaiset juutalaiset mystiset opetukset. Niissä opetettiin muun muassa, että taivas on Jumalan lähellä oloa ja helvetti etäisyyttä Jumalasta. Mutta J, joka ei tehnyt myönnytyksiä asioiden suhteen, ei suinkaan lopettanut tähän. Hänelle Taivas ei ollut pelkästään Jumalan lähellä oloa vaan Ykseyttä Jumalan kanssa. Tai vieläkin paremmin täydellistä ykseyttä Jumalan kanssa. Eikä helvetti ollut vain etäisyyttä Jumalasta vaan mitä tahansa Jumalasta erillään olemista. Tämä tiivistää ongelman kahteen valinnanmahdollisuuteen, joista vain toinen on todellinen, sillä täydellisellä Ykseydellä ei voi olla vastakohtaa tai muutoin se ei olisi täydellinen.

Siten Jumala on J:lle muuttumaton, täydellinen ja ikuinen. Ja Jumala on synonyymi hengelle, koska mikään Hänen tekemänsä ei voisi olla erilainen kuin Hän, sillä muutoin se ei olisi täydellinen. Ja sen lisäksi, jos Jumala ylipäätään kykenisi luomaan jotakin muuta kuin täydellistä, hän ei itsekään olisi täydellinen! Eikä hengen täydy mihinkään kehittyä tai muutoin sekään ei olisi täydellinen.

Jumala ei tietenkään ole sen paremmin mies kuin nainenkaan. Jumalasta voisi käyttää yhtä hyvin pronominia Se, mutta eipä sekään oikein sytytä. Näin huomaamme heti jotakin erityistä ystävästämme J. Hän ei ensinnäkään tee myönnytyksiä. Toiseksi, näyttivätpä asiat miten mutkikkailta tahansa, koskaan ei voi valita kuin ainoastaan kahdesta, joista ainoastaan toinen vaihtoehto on todellinen. Toinen vaihtoehto on vain mielen harhaa, kuten hindut ja buddhalaiset opettivat jo kauan ennen J:tä. Mutta J:n todellinen vaihtoehto on täydellinen Jumala, joka on samalla täydellinen rakkaus sen sijaan, että Jumala esitettäisiin ristiriitaisena ja epätäydellisenä.

Seuraavaksi tulee ymmärtää, että J oli kotoisin Lähi-idästä, joten hän oli kallellaan pikemminkin itään kuin länteen päin. Näin hän varmastikin tunsi myös buddhalaiset opetukset. Hän tiesi, mitä ego merkitsee buddhalaisuudessa. Hän ymmärsi ja koki, että on vain yksi ego, joka ilmenee monena siinä, mitä hindulaiset kutsuvat moninaisuuden maailmaksi ja buddhalaiset pysymättömyydeksi. Joten meitä on vain yksi, joka ajattelee olevansa täällä, ja se olen minä. Todellisuudessa ei ole ketään muuta missään. Se vain näyttää siltä. Kyseessä on silmänkääntötemppu. Tietoinen mieli näkee kaikenlaista erillisyyttä, eri kehoja ja muotoja, mutta se on vain harhaa. Ja mielen tiedostamaton puoli, joka on lähes kokonaan kätkössä aivan kuten jäävuorestakin suurin osa on pinnan alla, tietää, että meitä on todellisuudessa vain yksi.

Aika, tila ja kaikki eroavaisuudet paljastuvat lopulta epätosiksi huolimatta siitä, miltä ne näyttävät. Kaikki on yhteydessä keskenään, koska on vain yksi mielen harha, aivan kuten on vain yksi Jumalakin. Mutta Jumalalla ei ole mitään tekemistä tämän harhan kanssa. Tämä on vain ihmisten tekemä virheolettamus. Sitten ihmiset keksivät omaksi kuvakseen Jumalan, joka oli sellainen, kuin he itse ajattelivat olevansa. Mutta Jumala tekikin meidät alun perin omaksi kuvakseen: täydellisiksi, viattomiksi ja Yhdeksi. Mielen harhassa esiintyvä ykseys on vain ykseyden jäljennös, sillä ego yrittää jäljitellä Jumalaa.

Nykypäivän kvanttifyysikotkin tietävät, että aika ja tila ovat vain harhaa. Olemme oikeasti ei-paikallisia olentoja, joilla on vain paikallinen kokemus. Saattaa kyllä näyttää siltä, että sinä olet siellä ja minä täällä, mutta se on vale. Tila on vain erkaantumisen ajatus kuten aikakin. Me jaoimme ajan ja tilan niin, että aika näyttäisi jaksoittaiselta ja tila erilliseltä, vaikka todellisuudessa kaikki on keksittyä ja yhtä ja samaa, vaikka se näyttääkin eriltä, koska kaikki on vain harhaa, joka perustuu ajatukseen erillisyydestä. Paitsi, että fyysikot eivät vielä tiedä tätä puolta asiasta. He tietävät vain sen, että kokemuksemme on harhaa, kun sitä verrataan siihen, miltä asiat todellisuudessa näyttävät, kun niitä tarkastellaan läheltä! Fyysikot eivät vielä hahmota koko kuvaa vaan vasta osan siitä. Tiede ja henkisyys eivät vielä ole täysin kohdanneet toisiaan, mutta siihen suuntaan ollaan menossa.

Tiedetään, esimerkiksi, että jos katselen 20 miljardin valovuoden päässä olevaa tähteä, saan sen välittömästi muuttumaan alkeishiukkastasolla. Miten se on mahdollista? Koska tähti ei todellisuudessa ole 20 miljardin valovuoden päässä – se on minun mielessäni. Tai oikeammin se on mieleni heijastuma. Minä keksin sen ja se on lähtöisin minusta eikä suinkaan ole tulossa minua kohti, kuten useimmat ihmiset ajattelevat. Eikä se edes ole ainetta, ennen kuin katselen tai kosketan sitä. Se on energiaa, mikä taas todellisuudessa on ajatus, minkä takia energiaa ei voi tuhota. Ja aine on vain erilaista energiaa, joka palaa takaisin energiaan ja kiertää kehää.

Pursah: Entä miten J käytti hyväkseen 2000 vuotta sitten kaikkea tätä buddhalaista ja juutalaista mystistä tietoa, joka vastaa nykyfyysikoiden löytöjä?

Gary: Hän keksi jotakin, mitä ihmiset eivät vielä tänä päivänäkään ymmärrä huolimatta kaikesta uudesta tiedosta ja psykologian tuntemuksesta: jos meitä on täällä vain yksi ja jos tiedostamaton mieli tietää tämän, niin mitä ihmettä oikein olemme tekemässä, kun arvostelemme ja tuomitsemme toisiamme. Se, mitä ikinä ajattelemmekaan muista, on kuin lähettäisimme viestin omasta itsestämme omalle itsellemme. Joten J päätti, että jos meitä on vain yksi, joka kuvittelee olevansa täällä, ja jos tiedostamaton mieli tietää tämän, hän eläisi elämänsä näkemällä jokaisen sellaisena kuin tämä todellisuudessa on, toisin sanoen täydellisenä henkenä eikä kehona, joka heijastaa vain väärää ajatusta erkaantumisesta. Hän näki kaikki Kristuksena – puhtaina ja viattomina. Hän ajatteli muiden olevan sellaisia kuin he todellisuudessa ovat: kuolemattomia, haavoittumattomia ja sellaisia, joita tämä maailma ei voi mitenkään koskettaa.

Näin valaistumisen salaisuus on jotakin sellaista, minkä vain ani harva on tuntenut, mutta minkä J tunsi hyvin. Se, millaisena koet itsesi ja mitä itsestäsi ajattelet, ei määräydy sen mukaan, millaisena muut sinut näkevät ja mitä he sinusta ajattelevat. Se, millaisena koet itsesi ja mitä itsestäsi ajattelet, määräytyykin sen mukaan, millaisina sinä muut näet ja mitä sinä heistä ajattelet. Tämä määrää sinun oman käsityksesi itsestäsi. Samaistut joko kehoosi tai täydelliseen henkeen; olet joko jakautunut tai kokonainen riippuen siitä, mitä muista ajattelet. Ja kun ymmärrät tämän, luulenpa, että haluat olla pirun tarkkana sen suhteen, mitä muista ajattelet!

Pursah: Sinä kunnioitat meitä opettajinasi. Ja tietenkin teidät, kuka meidän opettajamme oli. Jatka, ole hyvä.

Gary: Mitä...? Minunko tässä on vain tarkoitus puhua?

Pursah: Meillä on kyllä paljon sanottavaa, mukaan lukien se, mitä lisäämme tähän kertaukseen.

Gary: No toivottavasti. Olen muuten ajatellut, johtuen siitä millaisia keskustelumme aiemmin olivat, että edellisessä kirjassa oli aika paljon minun omia asioitani. Voin kyllä ihan hyvin puhua omista anteeksiannon oppiläksyistäni, mutta muutamat mainitsemani ihmiset eivät olleet mitenkään erityisen otettuja siitä, että kuvasin kirjan sivuilla itseni antamassa anteeksi heille. Jokaisessa tarinassa on kaksi puolta. Sehän on dualismia? En kuitenkaan voi mitään muuta kuin kertoa kokemuksistani. Voitteko antaa minulle jonkin neuvon sen suhteen, miten minun tulisi puhua omista asioistani?

Pursah: älä sitä turhaan murehdi, Gary. Johtuen siitä, millaisen suunnan elämäsi on nyt saanut, tulemme puhumaan ennemminkin sinun ammatillisista kuin henkilökohtaisista anteeksiantamisen läksyistä. Kaikki menee kyllä hyvin. Luota meihin. Jatkaisitko pikku kertaustamme?

Gary: Minun on pakko sanoa, että näytät kauniimmalta kuin koskaan. Kerropas minulle näin kahden kesken, olisiko se insestiä, jos rakastelisin omaa tulevaa itseäni?

Pursah: Ei, mutta se olisi outoa. Jatka nyt vain.

Gary: Okei, okei, ei tarvitse pillastua. Jatkaakseni kertausta – aina kun J antoi anteeksi, hän oikeastaan liittyi jälleen yhteen itsensä kanssa.

Arten: Ymmärrätkö tämän asian suuremman merkityksen?

Gary: Ymmärrän. Hän siirtyi erillisyyden kokemuksesta eheyden kokemiseen. Ja kuten hän sanoi Tuomaan evankeliumissa: "Minä olen se, joka tulee siitä, mikä on kokonainen. Isä antoi minulle omastaan. Siksi sanon, että jos joku on kokonainen, hän on täynnä valoa, mutta jos joku taasen on jakautunut, hän on täynnä pimeyttä." Ei siis voi olla molempia yhtä aikaa. Ei voi olla vain vähän kokonainen. Uskollisuuden on oltava täysin jakamaton, muuten on itse jakautunut. Vaikuttivatpa asiat miten monimutkaisilta tahansa, todellisuudessa on vain kaksi valinnanmahdollisuutta. Toinen mahdollisuus on valita eheys ja kokonaisuus, joka on yksi ja täydellinen. Senpä takia vanhassa rukouksessa sanotaankin: "Herra, meidän Jumalamme, on yksi ainoa." Toinen valinnanmahdollisuus on kaikki se, mikä ei ole täydellistä Ykseyttä eli kaikki jakautunut. Tästä ei pääse mihinkään. Niinpä J vain antoi maailmalle täysin anteeksi. Hänen anteeksiantonsa ja rakkautensa olivat kaikenkattavia. Hän tiesi, että jos maailmalle antaa anteeksi vain osittain, silloin saa itsekin vain osittain anteeksi eli jää jakautuneeksi. Mutta jos sen sijaan antaa maailmalle täysin anteeksi, saa itsekin täysin anteeksi.

Näin J:n ja Pyhän Hengen opetuksen suuruus on anteeksiannossa, mutta pikemminkin kvanttifysiikan tavoin kuin vanhanaikaisen newtonilaisen subjekti-objekti-maailmankuvan mukaan. Vanhanaikainen anteeksianto sanoo: "Hyvä on, annan sinulle anteeksi, koska olen parempi kuin sinä olet, ja sinähän sen itse teit, joten sinä olet syyllinen, mutta minun puolestani saat mennä, vaikka joudutkin kyllä helvettiin." Tämä saa aikaan vain sen, että kaikki ne oudot ajatukset erillisyydestä, joita mieleemme on hautautunut jatkavat vain kiertokulkuaan alitajunnassamme. Kyse ei ole todellisesta anteeksiannosta. J sen sijan tunsi sen syvän ja tiedostamattoman syyllisyyden, joka jokaisen mielessä on johtuen näennäisestä Jumalasta erkaantumisesta, ja että on olemassa toisenlainenkin tapa antaa anteeksi, joka on samalla nopein tapa päästä eroon tästä syyllisyydentunnosta ja joka merkitsee samaa kuin egosta vapautuminen.

Arten: Meidän täytyy jossakin käänteessä – ehkäpä kertoessamme pikaisesti tarinan epäluomisesta – selvittää vielä vähän lisää sitä, mistä tämä syyllisyys loppujen lopuksi sai alkunsa. Syntymän ja kuoleman kehää eikä näennäistä jälleensyntymistä kuitenkaan saa päättymään niin pitkään kuin alitajuista syyllisyyttä on vielä mielessä.

Gary: Aivan niin, mutta tekisitkö minulle palveluksen ja kertoisit vähän lisää siitä ajatuksesta, että kaikki tämä on vain unta? Niiden muutaman kerran aikana, jolloin olen ollut puhumassa ihmisille, minulta on kysytty tästä asiasta useasti. Enkä voi vieläkään uskoa, että te olette täällä!

Pursah: Ei meistä kukaan täällä ole, Gary, kuten tiedät. Puhutaanpa siis vähän unesta. Oletetaan, että olet isä ja että sinulla on nelivuotias tytär, joka nukkuu sängyssään unta nähden. Käyt kurkistamassa, miten hän jakselee, ja voit selvästi havaita hänen näkevän unta; hän liikkuu levottomasti sängyssään ja hänen olonsa vaikuttaa epämukavalta. Unesta on tullut hänelle totta. Hän reagoi unen tapahtumiin niin kuin ne olisivat todellisia. Mutta sinä et kykene näkemään hänen untaan. Mikset? Koska uni ei ole mitenkään todellinen eikä tyttäresi ole koskaan mihinkään sängystään lähtenytkään. Hän on yhä turvassa kotonaan, mutta hän ei itse tajua sitä. Muisto siitä on pyyhkiytynyt hänen tietoisuudestaan ja unesta on sen sijaan tullut hänen todellisuutensa.

Haluat herättää tytön, jottei hänen tarvitsisi enää pelätä, joten mitä teet? Ryntäätkö hänen luokseen ja ravistelet hänet raivokkaasti hereille? Et, koska se säikäyttäisi hänet vielä entistä pahemmin. Niinpä herätät hänet rauhallisesti ja lempeästi. Kenties kuiskaat hänen korvaansa jotakin seuraavanlaista: "Hei, näet vain unta. Ei ole mitään pelättävää. Se, mitä näet, ei ole totta, ja kaikki ongelmat, murheet, pelot ja tuska, joita koet, ovat vain aika hassuja, koska niitä ei oikeasti tarvita mihinkään ja koska ne tapahtuvat vain unessa, jota ei oikeasti edes ole olemassa. Ne ovat tulosta niistä samoista hassuista ajatuksista, jotka alun perin synnyttivät unenkin. Ja jos voit kuulla ääneni juuri nyt, olet jo heräämässä."

Totuuden voi kuulla unessa. Muista, että vaikka totuus ei ole unessa, sen voi kuulla unessa. Nelivuotias tyttäresi kuulee sinut ja alkaa rauhoittua. Hän herää hitaasti ja lempeästi. Hänen unestaan tulee onnellisempi. Ja kun hän lopulta herää, hän huomaa, ettei ole koskaan sängystään poistunutkaan. Hän onkin ollut kotona koko ajan. Koti oli koko ajan olemassa, mutta hän ei ollut siitä tietoinen. Tietoisuuden palatessa takaisin hän herää, ja nyt todellista onkin se, että hän on turvassa kotonaan. Sinä tiesit, että tyttäresi oli kotonaan koko ajan. Sinun ei tarvinnut nähdä hänen untaan tai reagoida siihen mitenkään. Ja missä uni on nyt, kun tyttäresi heräsi siitä?

Gary: Ei missään. Se katoaa, koska sitä ei koskaan ollutkaan. Uni saattoi kyllä tuntua ja näyttää todelliselta, mutta se ei kuitenkaan ollut todellinen. Ne kuvat, joita yöllisten uniemme aikana näemme, ovat vain heijastumia. Me näemme ne mielemme yhdellä osalla toisen osan luodessa ne, mutta tuo toinen osa on piilossa meiltä.

Pursah: Aika hyvin. Kuten sanoit, kyseessä on silmänkääntötemppu. Ja nyt seuraa tarinan hauska osuus: Kun nelivuotias tyttäresi herää unesta, se on sen jälkeen vain uni unien joukossa. Ja kun sinä heräsit tänä aamuna sängyssäsi, heräsit vain unen toiseen muotoon. Kyse on vain eri tasoista, joita ei ole olemassa puhtaan hengen todellisuudessa. Voi ihan hyvin sanoa, että tämä uni tuntuu vakuuttavammalta kuin yölliset unet siksi, että olisit vakuuttuneempi sen todenperäisyydestä. Ja vakuuttavahan tämä uni on, mutta ei sitäkään todellisuudessa ole olemassa. Mutta sinulle tästä unesta on tullut todellisuutesi ja se, missä todellisuudessa olet, on pyyhkiytynyt pois tietoisuudestasi. Kuten Ihmeiden Oppikurssissa sanotaan: "Kaikki aikasi kuluu uneksimiseen. Nukkumisen aikana nähdyillä unillasi ja valveunillasi on vain erilainen muoto, siinä kaikki. Niiden sisältö on sama."

Pyhä Henki kuiskuttelee juuri nyt korvaasi samankaltaisia asioita, kuin sinä kuiskuttelisit nelivuotiaan tyttäresi korvaan yöllä. Hän sanoo esimerkiksi: "Hei, näet vain unta. Ei ole mitään pelättävää. Se, mitä näet, ei ole totta, ja kaikki ongelmat, murheet, pelot ja tuska, joita koet, ovat vain aika hassuja, koska niitä ei oikeasti tarvita mihinkään ja koska ne tapahtuvat vain unessa, jota ei oikeasti edes ole olemassa. Ne ovat tulosta niistä samoista hassuista ajatuksista, jotka alun perin synnyttivät unenkin. Ja jos voit kuulla ääneni juuri nyt, olet jo heräämässä, sillä totuuden voi kuulla unessa."

Totuus ei ole unessa mutta sen voi kuulla unessa. Ja kun alat tuntea totuuden, jonka Pyhä Henki sinulle välittää monin eri keinoin, alat rauhoittua. Heräät hitaasti ja lempeästi anteeksiannoksi kutsutun suojaavan prosessin myötä. Aivan kuten toukkakin käy läpi suojaisan kotelovaiheen muuttuakseen korkeampaan ja vähemmän rajalliseen olomuotoon, sinuakin valmistellaan korkeampaan olemassaolon muotoon muuttamalla sinun havaintojasi maailmasta. Tämän seurauksena sinun unestasi tulee onnellisempi. Mutta nyt onnellisuutesi ei riipu siitä, mitä unessa näyttää tapahtuvan. Se on sisäistä rauhaa, jonka voit kokea huolimatta siitä, mitä unessa näyttää tapahtuvan. Ja kun sitten lopulta heräät, huomaat, ettet ole koskaan lähtenytkään mihinkään kotoasi, joka on täydellinen ykseytesi Jumalan kanssa. Oletkin ollut koko ajan kotona. Koti oli koko ajan olemassa, mutta et tiedostanut sitä.

Kuten J asian ilmaisi Tuomaan evankeliumissa: "Isän Valtakunta on levittäytyneenä koko maailman ylle eivätkä ihmiset sitä näe." Kun tietoisuus palaa takaisin, heräät Jumalan Valtakunnan todellisuuteen ja tiedät olevasi aina turvassa kotona.

Gary: Mutta jos kaikki tuo on totta, Jumalahan ei edes tiedä, että minä olen täällä!

Arten: Nyt sinulta menee lapsi pesuveden mukana. Juju on siinä, että sinä et olet täällä ja että Jumala tietää, missä sinä todella olet. Ja sen sijaan, että Jumala sukeltaisi epätodelliseen uneen ja tekisi siitä todellisen, Hänellä on parempi ajatus. Hän haluaa sinun heräävän ja olevan Yhtä Hänen kanssaan. Heräät kyllä lopulta Taivaaseen, jossa Jumala on aina tiennyt sinun olevan. Jumalan ei tarvinnut nähdä sinun untasi tai reagoida siihen mitenkään.

Kuten Ihmeiden Oppikurssissa sanotaan: "Olet kotonasi Jumalassa ja näet unta maanpakolaisuudesta, mutta olet täysin kykenevä heräämään todellisuuteen. " Ja kerropa minulle, Gary, missä tämä uni ajasta ja paikasta on sitten, kun heräät siitä?

Gary: Ei missään. Se katoaa, koska kaikkien unien tavoin se on vain kangastus, joka katoaa, loitsu, joka menettää tehonsa. Ja nyt todellisuudesta tulee minun todellisuuteni.

Arten: Juuri niin, joten kun heräät ajan ja paikan unesta, aikaa ja paikkaa ei enää ole olemassa, mikä merkitsee sitä, ettei sinun tarvitse istuksia odottelemassa miljoonaa vuotta sitä, että kaikki heräisivät. Ei ole ketään muuta, joka heräisi. Ei ollut ketään muuta kuin sinä, yksi ego, joka vain ilmeni monena. Ja kaikki ne muut, joiden ajattelit olevan jossakin, ovatkin jo Taivaassa, mutta eivät kehoina vaan sellaisina, kuin he todellisuudessa ovat, eli henkenä. Ketään ei voida jättää ykseyden ulkopuolelle eikä kokonaisuudesta voi puuttua mitään. Niin kaikki, joita koskaan olet rakastanut – lemmikkisi mukaan lukien – ovat siellä sinun tietoisuudessasi. Kertaan vielä, etteivät ne ole siellä sellaisina, jotka joskus olivat erillisiä, vaan sellaisina, jotka eivät koskaan voi olla erillisiä. Täydellisyydestä ei voi puuttua mitään. Kaikki on täydellisesti yhtä ja yhtenäistä, joka on sana, jolla ei voi kuvata mitään ajan ja paikan maailmassa olevaa. Mutta sen voi siitä huolimatta kokea silloinkin, kun näyttää vielä olevan kehossa.

Gary: Olen kokenut sen.

Pursah: Me tiedämme sen ja voimme puhua siitä lisää myöhemmin, sillä se on vastaus kaikkiin kysymyksiin. Huolimatta ulkoisesta käytöksestäsi me tiedämme, ettet enää koskaan voi täysin uskoa egoon. Ja kun on saanut tuollaisen kokemuksen, on helpompi rakentaa huoneensa kalliolle kuin hiekalle. Hiekka edustaa aika-avaruuden muuttuvaa lentohiekkaa, jossa mihinkään muuhun ei voi luottaa kuin siihen, että hiekka liikkuu, sillä tämä on ajan ja muutoksen maailma. Ainoa asia, josta siis voit tämän maailman suhteen olla varma, on ettei se ole enää sama minuutin päästä tästä hetkestä. Mutta kallio on sen sijaan pysyvä, jotakin johon voi luottaa.

Gary: Juuri niin. Kun saa kokemuksen todellisuudesta, vaikka vain lyhyenkin, sen jälkeen kaikki tässä maailmassa on vähän kuin vain lehmänlantaa siihen verrattuna, mitä on tarjolla.

Arten: Aivan, ja sinun on vain muistettava tehdä oikea valinta näiden kahden välillä. Et ole täydellinen, mutta pärjäät oikein mainiosti ja me olemme sinuun tyytyväisiä.

Gary: Kiitos. Hei, saanko käyttää tätä kamaa luennoillani?

Arten: Sinähän käytät ensimmäistä kirjaa luennoillasi, etkö käytäkin?

Gary: Tulkitsen tuon myöntäväksi vastukseksi. Siis se, mikä tässä maailmassa tapahtuu saattaa kyllä näyttää ja tuntua todellisilta, mutta se ei ole sitä. Yöllisten unieni aikana näkemäni kuvat ovat vain heijastuksia. Näen ne yhdellä osalla mieltäni, mutta todellisuudessa ne ovat mieleni toisen, kätkössä olevan osan heijastamia.

Ja kaikki se, mitä näen päivän mittaan, on vain heijastusta omasta alitajunnastani ja kertoo siitä, mitä salaisesti uskon itsestäni. Aivan kuten Freud jo sanoi, että kaikki ihmiset unissamme ovat oikeasti osa meitä, ja nyt onkin niin, että kaikki ihmiset elämässämme ylipäätään ovatkin oman itsemme vertauskuvia. J tiesi tämän, ja koska hän oli sangen välkky kaveri, hän tajusi, että tuomitessaan ja arvostellessaan muita ihmiset saavatkin vain oman egonsa pysymään paikoillaan, ja että jos sen sijaan annamme anteeksi sanan todellisessa merkityksessä, saamme tehtyä egomme tai väärän identiteettimme tekemä
Takaisin