Me pyrimme synnynnäisesti pääsemään kohti Jumalaa. Mutta se magneetti, joka johdattaa meitä henkisellä matkallamme, ei sijaitse aivoissamme vaan sydämessämme. Joan Borysenko Sielun kompassi
© Diana Cooper 2010 ja Kustannus Oy Taivaankaari 2011

Muinaiset sivilisaatiot

Toinen avain

Lemuria

Lemuria oli sivilisaatio, joka vallitsi ennen Atlantista. Kaikkialta eri universumeista saapui olentoja osallistumaan Lemurian kokemukseen, ja ne kaikki tunsivat mitä suurinta rakkautta maapalloa kohtaan. Ne olivat sopusointuisia viidennen ulottuvuuden olentoja ja itsessään täydellisiä. Olennot olivat androgyynejä, sukupuolettomia, ja niillä oli sekä kiihkeä halu eheyttää planeetta että juuri oikeanlainen energia tehtävän suorittamiseen. Lemurialaiset olivat kuitenkin eteerisiä olentoja. Niillä ei ollut varsinaista kehoa eivätkä ne astuneet fyysisesti maan pinnalle. Ne olivat enkelten kaltaisia olentoja, mutta värähtelivät viidennen ulottuvuuden taajuudella.

Maallisesta projektiostamme katsottuna näemme lemurialaiset maan päällä elävinä pitkinä ihmisinä, joilla on vaaleat hiukset ja siniset silmät. He olivat kuitenkin yhtä suurta energiaa, joka lehahti maailmankaikkeuden eri kolkille ja joka vaikutti parantavasti kaikkiin paikkoihin, joita se kosketti. He olivat kaikkialta maailmankaikkeuksista kerääntynyt valtaisa, valoisa voima, joka toimi eri paikoissa eri tavoilla voidakseen tehdä parannustyötä.

He olivat kaikki yhteydessä neljään ylösnousemusplaneettaan, tähteen tai tähtikuvioon: Neptunukseen, Orioniin, Siriukseen ja Seulasiin. Lisäksi lemurialaiset toivat Jumalan rakkauden ja valon maahan kosmisen sydämen kautta.

Lemurialaiset keräsivät kokoon jumalalliset ominaisuudet maan energiakentiltä ja eri olemassaolon tasojen auroista, tähdiltä, planeetoilta ja tähtikuvioista – ja lisäsivät nämä puhtaaseen Alkulähteen energiaan. Kun he kohdistivat tämän mahtavan valon planeetallemme, se aiheutti lemurialaisten kristallien kiteytymisen ja synnyn. Kristallit sijoitettiin maahan ja ne loivat valoaan maan energialinjoja pitkin, joten maa oli valaistu sisältä päin. Maaperä oli silkkaa varauksetonta rakkautta.

Elokuvassa Avatar, kun Na'vit astuvat omalle maalleen Pandorassa, planeetan heitä kohtaan tuntema rakkaus saa heidän jalanjälkensä hehkumaan valoa. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut silloin kun ne maan asukkaat, jotka eivät olleet sopusoinnussa Na'vien maailman kanssa, kävelivät sen pinnalla.

Lemurialaiset koskettivat maata, mutta myös monia muita tähtiä, planeettoja ja tähtikuvioita, ja sijoittivat useisiin paikkoihin parantavia kristallejaan, joiden energia on uskomattoman puhdasta.

Kristallit sisältävät energioita, jotka tuottavat ja vapauttavat kaikkea sitä, mitä tähdet tai koko luomakunta tarvitsevat jonakin tiettynä hetkenä. Jos esimerkiksi olisit valmis työskentelemään lohikäärmeiden kanssa auttaaksesi maapalloa, kristallit pystyisivät raottamaan lohikäärmeiden valtakuntaan johtavaa ovea. Jos energiasi olisi yhteneväinen Petraniumin kanssa, ne auttaisivat sinua virittäytymään niin, että pääsisit käsiksi tavoittelemaasi energiaan. Saatat joutua käyttämään Lemurian kristalleja voidaksesi houkutella jossakussa esiin jonkin tietyn ominaisuuden. Tätä ominaisuutta voidaan sitten käyttää koskettamaan tiettyä projektia, kunnes syntyy valtava väreilyvaikutus , joka on rajaton ja laajeneva kuin veteen heitetyn kiven muodostamat renkaat veden pinnalla. Lemurian kristalleja on käytettävä viisaasti, sillä niiden vaikutus jatkaa leviämistään ja koskettaa monia.

Lemurialaiset solmivat yhteyden maahan tarkoituksenaan valmistaa meille parantavia kristalleja. Nämä kristallit muotoiltiin erityisesti auttamaan meitä siirtymisessämme uuteen Kultaiseen aikaan. Voimme käyttää niiden ominaisuuksia hyödyksemme monin eri tavoin, mukaan lukien planeetan itsensä parantaminen. Kristallit olivat ainoa todiste, jonka lemurialaiset jättivät täällä olostaan. Ne olivat heidän tarkoituksellinen perintönsä meille.

Äiti Maria oli yksi niistä kosmisista olennoista, jotka valvoivat lemurialaisten vaikutusta maapallolla.

Lemurian energian maadoittaminen

Lemurialaisen aikakauden lopulla oli jakso, jolloin varhaiset atlantislaiset olivat jo saapuneet maahan ennen lemurialaisten lopullista vetäytymistä, ja molemmat sivilisaatiot olivat olemassa yhtaikaa. Nämä ensimmäiset atlantislaiset, jotka fyysisesti astuivat maaperälle, olivat eteerisiä ja riittävän rakastavia ollakseen aiheuttamatta sille minkäänlaisia pelon väristyksiä.

Lopulta aboriginaalit saapuivat maapallolle maadoittaakseen Lemurian energian. Heillä oli fyysinen keho, mutta heidän energiakenttänsä ei sisältänyt sitä varauksetonta rakkautta johon maa oli tottunut, joten heidän saapumisensa aiheutti ensin epätasapainoa. Paljon myöhemmin, Kultaisen Atlantiksen aikaan, aboriginaalit saivat vaikutteita Atlantis-kokeesta – vaikkeivät olleetkaan osa sitä – ja oppivat rakastamaan maata varauksetta.

Havaijilla sijaitseva kosminen portaali, joka aktivoi Lemurian suuren kristallin ja palauttaa sisältämänsä viisauden käyttöömme, on jo avautumassa.

  • Lemurian AVAIN on Alkulähteeseen yhdistyminen ja oman energian saattaminen tasapainoon todellisen, maapalloon kohdistuvan varauksettoman rakkauden kanssa.
  • ÄÄNI on neljää ylösnousemusplaneettaa yhdistävä matala hyminä.
  • VÄRI on valkeankultainen.

Lemurialainen itseparannus kristallien avulla

Itseparannustaitoa tarvitaan yhä enemmän nykyisin, kun alemmat energiamme nousevat pintaan värähtelytasomme kohoamisen myötä. Muista olla asettamatta mitään henkilökohtaisia odotuksia parantamisen lopputuloksen suhteen.

  1. Käytä parantamiseen ainoastaan eettistä alkuperää olevia lemurialaisia kristalleja, joita voit ostaa hyvin varustetusta kiviliikkeestä. Niitä ei tarvitse erikseen puhdistaa, sillä ne puhdistavat itse itsensä.
  2. Sinun on tehtävä tämä harjoitus yhdessä toisten ihmisten kanssa, jotta saat heiltä palautetta. He herättävät lemurialaiset kristallit elämään pidellessään niitä käsissään.
  3. Katsot kristalliisi kuin peiliin, mutta muista, ettemme aina kykene näkemään totuutta itsestämme.
  4. Toiset katsovat omiin kristalleihinsa puolestasi ja näkevät, aistivat tai tuntevat, mitkä seikat sinussa kaipaavat parantamista. Niin tehtyään he kertovat sinulle havainnoistaan rakastavasti.
  5. Pyydä kristalleja puhdistamaan kaikki se, mikä tarvitsee puhdistamista tai parantamista.
  6. Luo mielikuva, jossa solmit yhteyden kosmoksen sykkivään sydämeen. Näin sinun on helpompi hyväksyä puhdistaminen tai parantaminen.

Lemurialainen kristalliparantaminen

Lemurialaisen kristallin käyttämiseen liittyy valtavan suuri vastuu. Niiden antaminen jollekulle ilman perusteellista ohjeistusta on kuin antaisit nuorelle moottoripyörän ja näyttäisit kuinka sitä ajetaan, mutta et tekisi hänelle selväksi, mikä on oikea tapa käyttää sitä. Lemurialaisella parantavalla energialla on Reikiin nähden kymmenkertainen voima, eikä henki salli meidän oppia kristalliparantamista ennen kuin todella pystymme käyttämään sitä eheyttävällä tavalla.

Lemurialainen parantaminen syntyi mitä suurimmasta rakkaudesta. Siinä on aina ollut kyse ennen kaikkea planeetastamme, vaikka parantavaa voimaa voidaankin kohdistaa myös yksilöihin. Kukaan yksittäinen ihminen ei voi välittää tätä energiaa, mutta kaksi viidennen ulottuvuuden tasolla elävää ihmistä voi yhdessä kohdistaa kristallien parantavan energian maapallolle.

Mielikuvaharjoitus: Lemurialaiseen energiaan kytkeytyminen

  1. Etsiydy rauhalliseen paikkaan, jossa voit olla kenenkään häiritsemättä.
  2. Jos voit, sytytä kynttilä kohottamaan värähtelytasoa.
  3. Sulje silmäsi ja rentoudu.
  4. Maadoita itsesi kuvittelemalla jalkapohjistasi lähtevän juuret, jotka ulottuvat syvälle maan sisään.
  5. Kiedo arkkienkeli Mikaelin sininen suojeluksen viitta ympärillesi.
  6. Pyydä Äiti Maria luoksesi ja kuvittele hänen asettavan sinut pehmeästi vaaleanpunaisena hohtavan valopallon sisään.
  7. Kuvittele olevasi osa ihmeellistä Lemurian energiaa.
  8. Kuvittele piteleväsi käsissäsi valtavaa lemurialaisesta kristallista tehtyä sauvaa ja saavut maahan.
  9. Sytytät sauvasi avulla kaikki maapallolla olevat lemurialaiset kristallit, kunnes näet koko planeetan hohtavan ja tuikkivan valoa sisältäpäin.
  10. Ota sauvasi ja matkaa halki kosmoksen sytyttäen kaikki toisillakin planeetoilla olevat lemurialaiset kristallit.
  11. Astu taaksepäin katsomaan, miten koko maailmankaikkeus hohtaa loistavaa parantavaa valoa.
  12. Irrottaudu Lemurian energiasta.
  13. Palauta tietoisuutesi huoneeseen ja aukaise silmäsi.

Harjoitus: Lemurialainen kävely

Lemurian energia on väriltään valkeankultainen. Lemurialaiset rakastivat maata ja koko luontoa, ja tämä harjoitus auttaa sinua virittäytymään oikeaan mielentilaan.

  1. Etsi sopiva paikka jostakin ulkoa – puutarhastasi, puistosta, kukkuloilta, metsästä tai merenrannasta.
  2. Keskity hetkeksi hengittämään sisääsi valoa, joka virtaa kosmisesta sydämestä.
  3. Kurottaudu sitten edelleen kohti Jumalaa ja ime valkeankultainen valo itsesi kautta alas maahan.
  4. Tunne, miten jätät jälkeesi maan pinnalle valkeankultaisia jalanjälkiä. Kuvittele, miten maan rakkaus sytyttää ne hehkumaan. Näin jätät jälkeesi rakkauden ja valon vanan.

Takaisin