Egoa ei tarvitse hävittää täydellisesti, jotta voisi valaistua. Niin kauan kuin olemme kehossa, tarvitsemme vielä pienen määrän egoa, jotta voisimme toimia tässä todellisuudessa, jota kutsumme eläm&au Nouk Sanchez Vie minut totuuteen
Copyright © 2011 Joan Borysenko & Gordon Dveirin ja 2012 Kustannus Oy Taivaankaari

Johdanto

Sisäinen valo tai todellinen luonto

Tämä kirja käsittelee yhteyden muodostamista siihen sisäiseen valoon, joka on jokaisen ihmisolennon synnyinoikeus. On olemassa tiettyjä hetkiä, jolloin olemme kaikki olleet kosketuksissa siihen. Ainutlaatuinen rakastuneisuuden tunne – kun tunnet olevasi rakastettusi sylissä "kuin kotonasi", täydellisen tyytyväinen ja kokonaan läsnä siinä hetkessä. Se haltioitunut hetki, jolloin tunnet olevasi juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja elät todeksi elämäsi tarkoitusta suloisella tavalla. Kun näet mystisen kuunvalon valaiseman maiseman ja kykenet aistimaan koko luomakunnan elävän sielun, ja niin edelleen.

Tällaiset kokemukset, joiden aikana tunnet olevasi täysin kotona omassa itsessäsi ja olet keskittynyt siihen oleelliseen ydinkysymykseen, millaista on olla ihminen, ovat syvästi luonnollisia. Ne edustavat sekä sisäisyyttä että sitä, mikä on ulkopuolella. Tarkoitamme tällä sitä, että kun olet yhteydessä omassa sisimmässäsi piilevään hyvyyteen, koet samalla olevasi yhteydessä johonkin suurempaan kokonaisuuteen – korkeampaan älyyn. Ilmiötä on vaikea ilmaista sanallisesti, mutta sitä on kutsuttu monilla eri nimityksillä – mukaan lukien Viisaus, Jumala, Olemisen lähde tai äärimmäinen todellisuus.

Kaikkia maailman viisausperinteitä edustavat tietäjät ovat yhtä mieltä siitä, että edellä kuvatun kaltaiset kokemukset "todellisesta luonnosta" ovat oman synnynnäisen inhimillisyytemme ilmauksia – aivan kuten nektari, joka on kukan kaikkein hienoin ja ihastuttavin ydinolemus. Todelliselta luonnoltamme puuttuu itsetietoisuus, pelko ja pakottava tarve saada asiat sujumaan oman mielemme mukaisesti. Jälkimmäinen ominaisuus aiheuttaa yleensä kovin paljon kärsimystä ja onnetonta mieltä. Sulautuminen yhteen todellisen luontomme kanssa suo meille mahdollisuuden myötäillä myös laajempia viisauden virtauksia ja saattaa uusia ideoita kantamaan hedelmää.

Ajattelepa vain Gandhia, Thomas Jeffersonia tai Martin Luther Kingiä – heidän henkilökohtaisella yhteydellään laajempaan Alkulähteeseen oli suurempi arvo kuin vain sen henkilökohtainen merkitys kullekin yksilölle itselleen. Tuo yhteys toimi ikään kuin keskuksena, josta koko heidän elämänsä ja toisiin ihmisiin kohdistunut auttamistyönsä virtasivat. Kun ihmisen henkilökohtainen ydinolemus ja suurempi älykkyys toimivat saumattomassa yhteistyössä, onnellisuus ja tarkoituksenmukainen toiminta pulppuavat ilmoille aivan kuin makea vesi maanalaisesta lähteestä.

Käsititpä sitä tietoisesti tai et, päivittäiset tapahtumat toimivat eräänlaisena palautteena siitä, oletko lähentymässä vai loitontumassa tuosta tilasta. Oletko niin stressaantunut, ettei mielesi lopeta hetkeksikään kiertämästä samaa kehää, vai pystytkö levähtämään oman todellisen luontosi tyytyväisyydessä ja odottamaan, että viisaus tulee esiin omasta tahdostaan? Käyttääksemme erästä kaikkein tunnetuimmista henkisistä vertauksista: oletko unessa ja lukittuna omien pelokkaiden fantasioittesi otteeseen, vai oletko valveilla, läsnä ja avoimena tietoisille valinnoille ja niille lukemattomille mahdollisuuksille, joita sisältyy joka ikiseen hetkeen?

Havahtuminen: Helmihymni

Se vertauskuva, jonka kohta luet, kirkastaa läpinäkyvämmäksi muinaiset henkiset käsitteet unessa olosta ja havahtumisesta ja sen johdatuksen seuraamisesta, jota rakastava Alkulähde tarjoaa aivan vapaasti. Sen jälkeen kerromme, mitä Sielun kompassilla tarkoitetaan ja miten voit hyödyntää sitä omalla taipaleellasi, jotta sinusta kasvaisi Homo Sapiens Caritas – sellainen viisas ja rakastava olento, jonka uskomme olevan ihmiselämän äärimmäinen täydellistymä. Toisella vuosisadalla kirjoitettu Helmihymni – joka myös tunnetaan nimellä Sielun hymni – on gnostilainen runo, joka on vertauskuva sielun matkasta sekä aivan oleellisista kysymyksistä Kuka minä olen? ja Miksi minä olen täällä? Gnostilaisuus oli ensimmäisellä ja toisella vuosisadalla vallinnut liike, joka oli suuntautunut suoraan henkilökohtaiseen pyhyyden kokemiseen, jota kreikkalaiset kutsuivat nimellä gnosis. Mitä todennäköisimmin on kysymys perinteestä, joka edelsi kristinuskoa, mutta jonka myös ajateltiin heijastavan Jeesuksen elämää ja kokemuksia, vaikka lopulta sitä pidettiinkin kerettiläisyytenä, harhaoppina. Yhtä kaikki, Helmihymni päätyi apostoli Juudas Tuomaan apokryfiseen evankeliumiin, Tuomaan tekoihin. Se on kartta sielun matkasta takaisin kotiin – inhimillinen vaellus pois pelon sanelemasta oman erillisyyden tunteesta takaisin sisäisen valon todelliseen luontoon, joka ilmaisee itseään rakkautena, selkeytenä ja luomisena yhdessä viisauden itsensä kanssa.

Tarinan sankari on nuori prinssi, joka on vanhempiensa Idän kuninkaan ja Aamunkoiton kuningattaren ehdoton ilo ja silmäterä. Prinssi on varustettu rakastavasti eväineen kaikkineen ja lähetetty matkalle Egyptiin. Hänen tehtävänsä on arkkityyppiselle "sankarin matkalle" tyypillinen koettelemus: löytää eräs tietty helmi, joka makaa meren pohjassa aivan "äänekkäästi huohottavan käärmeen" vierellä. Kun prinssi palaa takaisin vaivoin voittamansa palkinnon kanssa, hän saa periä vanhempiensa valtakunnan.

Nuori prinssi lähtee kunnianhimoiselle matkalleen Egyptiin ja leiriytyy lähelle käärmeen pesää toivoen voivansa napata helmen sillä välin, kun kauhistuttava peto on unessa. Hän itse pukeutuu egyptiläiseen asuun, jottei herättäisi epäilyksiä, ja paikalliset ihmiset antavat hänelle ruokaa. Samalla hetkellä kun hän syö tuota ruokaa, hän unohtaa täysin olevansa kuninkaan poika ja että hänen piti hankkia helmi itselleen. Hän vajoaa syvään uneen.

Tällä välin hänen vanhempansa seuraavat hermostuneina tapahtumia kauempaa ja ovat suunniltaan huolesta. He kirjoittavat prinssille taikakirjeen havahduttaakseen hänet unestaan ja muistuttaakseen häntä hänen omasta todellisesta henkilöllisyydestään sekä matkansa tarkoituksesta – joka on hankkia helmi, palata takaisin kotiin ja ottaa oma paikkansa kuningaskunnassa jalona miehenä, joka osaa hallita viisauden ja myötätunnon voimalla. Kirje ottaa kotkan muodon ja lentää pojan luokse kertomaan totuuden.

Nuori prinssi havahtuu kuullessaan kotkan siipien huminan ja sen kauniin äänen. Samalla hän muistaa jälleen, kuka oikeasti on. Prinssille valkenee, että kirjeen sanat on jo kirjoitettu hänen sydämeensä (hänen sisimpäänsä, niin kuin todellinen luonto), ja hän ottaa sen neuvoista vaarin. Saman tien hän lumoaa käärmeen, nappaa helmen itselleen, repäisee yltään egyptiläiset vaatteensa ja kääntyy kohti kotia. Taikakirje johdattaa häntä rakkaudellaan, ja matkan päättyessä prinssi on kypsynyt ihmisenä. Hän on löytänyt mittaamattoman arvokkaan helmen – oman luontonsa – ja kaikki väärään identiteettiin kuuluneet lapsekkaat ominaisuudet ovat mennyttä. Hän on nyt valmis toimimaan viisaana johtajana.

Helmihymni ilmaisee, ettemme suinkaan taita taivaltamme yksin muukalaisina, jotka ovat eksyneet vieraalle maalle. Jokin korkeampi voima tai suurempi todellisuus huolehtii meistä lähettäen meille tarvitsemaamme johdatusta, joka on välttämätön voidaksemme havahtua unestamme ja kyetäksemme palaamaan kotiin oman itsemme luo sekä omalle paikallemme perheeseen, jonka kaikki elollinen muodostaa. Jopa silloin, kun vaivumme materialismin pauloihin tai epätoivon valtaan, tuo rakastava voima on edelleen olemassa ja lähellämme. Se säteilee mystistä vetovoimaa, jonka voimme oppia tunnistamaan ja johon voimme suhtautua henkisenä johdatuksena. Kun toimimme tuon johdatuksen perusteella ja liikumme lähemmäs omaa keskustamme, se tuntuu suloisen huojentavalta – aivan kuin taivaalta sataisi mannaa, joka ravitsee sielumme nälän.

Uni esitetään vertauskuvallisesti Vanhassa testamentissa puhuttaessa Egyptin orjuudesta. Egypti on hepreaksi Mitzrayim, joka tarkoittaa "kapeaa paikkaa". Se ei viittaa pelkästään maahan vaan myös niihin alueisiin omassa sisimmässämme, jotka pidättelevät meitä ja pitävät meitä vankina otteessaan. Nuo meitä rajoittavat tavat, jotka johtuvat monista kuvittelemistamme keinotekoisista henkilöllisyyksistä ja niistä tuhoisista tunteista, jotka ottavat meistä vallan, ovat syvään juurtuneita. Emme kuitenkaan ole aseettomia niiden edessä. Meitä varoitetaan – tai meidät pyritään vetämään takaisin kohti eheyttä – ja meille lähetetään johdatusta "taikakirjeissä", joita voivat olla unet, yhteensattumat, sairaudet ja oivallukset... Niiden viesti on jo kaiverrettu sydämeemme.

Helmihymniä vastaavia erilaisia tarinoita esiintyy useissa viisausperinteissä. Suufit kertovat samankaltaista kertomusta prinssistä, joka päätyy vaeltelemaan Valheiden maassa ja joka unohtaa oman todellisen henkilöllisyytensä. Juutalaisessa perinteessä tunnetaan tarina Zusyasta, joka on hyvin hurskas mies, mutta joka on juuttunut oman väärän persoonansa pauloihin. Hänen rabbinsa kertoo hänelle: "Kun sinä kuolet, Jumala ei tule kysymään sinulta, olitko yhtä urhea kuin Daavid vai yhtä viisas kuin Salomo. Hän kysyy sinulta ainoastaan, mikset ollut oma todellinen itsesi – Zusya.

Kristillisen perinteen vastine Helmihymnille on sen seikan ymmärtäminen, että Taivaallisen isän ilo on luovuttaa meille valtakuntansa. Pyhä Henki toimii oppaanamme aivan kuten taikakirje – se herättää meidät ja paljastaa tien takaisin kotiin. Matka on joka tapauksessa hankala, koska se on tuntematon. Toisinaan emme itsekään tiedä, missä olemme, ja vielä vähemmän tiedämme, minne olemme menossa. Saatamme myös joutua epätoivon tai sekaannuksen valtaan. Mutta silloinkin, jos vain olemme halukkaita etsimään ja löytämään Jumalan tai viisauden, huomaamme lopulta, että se olikin etsinyt kaiken aikaa meitä. Se vetää meitä puoleensa yhtä vastustamattomasti kuin magneetti rautahiukkasia. Juuri tällä tavoin toimii Sielun kompassi.

Oma Sielun kompassisi

Kompassi on väline, jonka neula osoittaa aina kohti magneettista pohjoista, jolloin tiedämme, mihin suuntaan meidän tulee kulkea. Muuttolinnut osaavat suunnistaa tuntemattomien maanosien yli tuhansien kilometrien päähän niiden aivoissa olevien pienten magnetiittihiukkasten (jotka ovat pikkuruisten mikromagneettien kaltaisia) avulla. Coloradosta talviasuinalueelleen Meksikoon suuntaava kolibri ei harhaudu erehdyksessä Chicagoon. Sen johdatusjärjestelmä on synnynnäisen tarkka. Monet mystikot uskovat, että myös ihmisillä on olemassa samanlainen sisäänrakennettu johdatus- tai opastusjärjestelmä, joka auttaa meitä löytämään kotiin Olemisen alkulähteelle. Me pyrimme synnynnäisesti pääsemään kohti Jumalaa. Mutta se magneetti, joka johdattaa meitä henkisellä matkallamme, ei sijaitse aivoissamme vaan sydämessämme.

Sydämeemme on keskittynyt tietynlainen tuntemus. Tämä tuntemus on yksinkertaisesti määritelty "kehossa tuntuvaksi aistimukseksi, jolla on jokin merkitys." Silloin, kun olemme keskittyneet todelliseen luontoomme ja mielemme on vakaasti läsnä nykyhetkessä – kuten vuori on läsnä muuttuvalle säälle – olemuksessamme vallitsee rauhan ja täyteyden tunne. Kun sanomme, että sydämemme on pakahtumaisillaan tai että joku ihminen on sydämellinen, viittaamme juuri tähän fyysiseen tuntemukseen. Jotenkin vain tiedämme, että olemme kotonamme tässä maailmankaikkeudessa... ja että kaikki on hyvin. Kun luet kirjan myöhempiä lukuja, juuri tämä aistimamme tuntemus on sellaisen viisauden lähde, jota ei sanoin pysty kuvailemaan.

Kun olemme oman itsemme ytimessä (jota joissakin perinteissä kutsutaan Itseksi isolla i-kirjaimella), kompassimme suuntautuu luonnostaan kohti tosipohjoista – viisautta, Jumalaa tai äärimmäistä todellisuutta. On aivan kuin sydämemme olisi tuon kompassin keskipisteessä. Kun kompassin neula voi olla vapaasti läsnä nykyhetkessä eikä pelkää tulevaa tai kadu mennyttä, se suuntautuu vaivattomasti osoittamaan kohti tosipohjoista. Ollessamme silloin yhteydessä Alkulähteen kanssa tiedämme – tavalla, joka on ehkä pikemminkin intuitiivinen kuin kognitiivinen – miten kussakin tilanteessa tulee toimia. Olemme itsevarmoja ja päteviä maailman kansalaisia, ja riippumatta siitä, istummeko puiston penkillä ihaillen kevään ensimmäisten kirsikankukkien puhkeamista, vaihtamassa vauvalle vaippaa tai välittämässä lakialoitetta eduskunnassa, tunnemme erehtymättömällä varmuudella, miten jokin suurempi voima virtaa lävitsemme.

Todellisen luontomme saattaminen sopusointuun Alkulähteen kanssa on periaatteessa helppoa, mutta käytännössä vaikeata – tiettyyn pisteeseen saakka. Ajattelepa vaikka keinulautaa: sinun ei tarvitse liikuttaa sitä kokonaan, jotta se kallistuisi toiselle puolelle. Koska keinulauta lepää tukipisteen varassa, jolloin vähäisinkin painon lisäys siirtää yli puolet painosta toiselle puolelle, se kallistuu välittömästi tuhon suuntaan. Loput 49,999 % siitä ponnistelusta, jota sinun ei tarvitse suorittaa tavoittaaksesi oivalluksen Itsestäsi, on puhdasta armoa. Mutta ennen kuin pääset siihen pisteeseen, jossa vaa'an kieli voi lopulta heilahtaa toiselle puolelle, tarvitaan taitavia ponnistuksia.

Tämä kirja kertoo sekä armosta että ponnistelusta. Tiedemiehet sanovat, että kompassia pystyy huijaamaan magneettisella poikkeamalla. Jos maaperässä on esimerkiksi suuri määrä rautamalmia ja muuttolintu lentää sen yli, se saattaa vaikuttaa linnun aivoihin ja johtaa sen harhaan. Sama pätee myös sydämessämme sijaitsevaan todellisen luontomme magneettiin.

Suurin magneettisen poikkeaman lähde on pelko. Kun kerromme toisillemme pelottavia tarinoita, on kovin vaikeaa löytää sydämestään rauhan tunnetta tai tavoittaa muitakaan johdatuksen muotoja, kuten esimerkiksi epämukavuuden tunnetta, joka voi olla merkkinä siitä, että olemme matkalla väärään suuntaan. Muita harhaanjohdattamisen lähteitä, joihin tutustut johdatuksessa esiintyviä tukoksia käsittelevässä luvussa, ovat tietyt mieleen piintyneet tavat, kuten tuomitseminen, ylpeys, omapäisyys, laiskuus ja ahneus.

Elämän salaisuus

Kun poistat tieltäsi kaikki magneettisen poikkeaman lähteet – Sisäisen valon rajoitteet – niin tarkoituksenmukainen toiminta ja syvä tyytyväisyyden tunne alkavat ilmetä elämässäsi yhtä varmasti kuin yö seuraa päivää. Tyytyväisyyden tunne ei aiheudu mistään ulkopuolisista tekijöistä, kuten siitä, että toiset rakastavat sinua, tai materiaalisten esineiden tuomasta lohdusta (kunhan sinulla vain on riittävästi kaikkea mitä tarvitaan hengissä pysymiseen), vaan se tulee ainoastaan sisältäpäin. Se on se elämän salaisuus, jonka kaikkien perinteiden mystikot tuntevat.

Emme kuitenkaan aina huomaa eroa sen välillä, haluammeko jostakin teosta seuraavan aineetonta vai aineellista hyvää. Yleisin elämän salaisuuteen liittyvä väärinkäsitys on, että kun asetat itsellesi päämäärän ja tiedät, mitä tahdot, pystyt hallitsemaan maailmankaikkeutta – tai ainakin omaa nurkkaustasi siinä – ja löydät onnen. Mutta rikkaat ihmiset ovat usein epätoivoisia, ja vaikutusvaltaiset ihmiset saattavat olla pahasti harhaanjohdettuja. Buddhalaiset Tietäjämme vakuuttivat meille, että onnellisuus ja kaikki taidokas toiminta saavat alkunsa siitä, että tavoittelemme Buddhalle luonteenomaista (ja ehdottomasti olennaista) sisäistä rakkautta ja viisautta. Jeesus ilmaisi samankaltaisen ajatuksen ehdottaessaan, että kun sijoitamme Taivasten valtakunnan elämässämme ykkössijalle – ja siis suuntaamme kohti tosipohjoista – niin kaikki muu hyvä seuraa perässä.

Tohtori Francis Collins, lääkäri ja tiedemies, on pitkään johtanut Human Genome Projectia, jonka puitteissa koko ihmiskunnan geneettinen, DNA:ssamme sijaitseva koodi on kerätty yhteen. Kirjassaan The Language of God hän kertoo voimallisen tarinan tosipohjoista kohti suuntaamisesta. Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi pieneen Ekussa, Nigeriassa, sijaitsevaan sairaalaan kesällä 1989 ja toivoi voivansa vaikuttaa myönteisesti asioihin lahjoittamalla lääketieteelliset taitonsa tämän köyhtyneen ja kehittymättömän maailmankolkan käyttöön. Siellä vallitsevat olosuhteet olivat lähes käsittämättömän alkeelliset, ja malarian ja tuberkuloosin kaltaiset sairaudet sekä loisten aiheuttamat tartunnat tuottivat hirvittävää kärsimystä.

Eräänä päivänä paikallinen perhe toimitti sairaalaan nuoren maanviljelijän. Jopa ilman nykyaikaisia tutkimusvälineitä tohtori Collins pystyi toteamaan, että mies kärsi hengenvaarallisesta nesteen keräytymisestä sydäntä ympäröivään sydänpussiin. Hoitamattomana sairaus tekisi nopeasti selvää nuoresta maanviljelijästä. Nykyaikaisessa sairaalassa olisi taitava kardiologi pystynyt kohtalaisen turvallisesti poistamaan nesteen, jos hänellä olisi ollut apunaan ultraäänilaite, josta olisi voinut seurata toimenpiteen edistymistä. Mutta nigerialaisen sairaalan maalattialla, ilman sairaalalaitteita ja muuta välineistöä, maanviljelijän ainoa toivo oli siinä, että tohtori Collins onnistuisi asettamaan suuren onton neulan miehen rintaan ja imemään nesteen pois lävistämättä neulalla potilaan sydäntä.

Tämä toimenpide, niin riskialtis kuin se olikin, onnistui. Siitä huolimatta nuoren miehen ennuste oli pitkällä tähtäimellä heikko. Neste, joka oli uhannut pysäyttää hänen sydämensä, johtui tuberkuloosista. Siitä huolimatta, että miehellä aloitettiin tuberkuloosilääkitys, oli varsin mahdollista, ettei hän kykenisi maksamaan sitä kahden vuoden lääkekuuria, joka oli välttämätön hänen parantumisekseen. Oli myös mahdollista, että hän kuolisi joka tapauksessa johonkin muuhun köyhistä elinolosuhteista, likaisesta vedestä tai heikosta ravitsemuksesta johtuvaan sairauteen. Ne olivat tuolla alueella kovin yleisiä. Tohtori Collins tunsi olonsa alakuloiseksi. Mitä hyötyä oli hänen heikoista yrityksistään helpottaa kärsimystä, kun olosuhteet olivat niin kamalat?

Seuravana aamuna hän löysi nuoren miehen istumasta vuoteellaan Raamattua lukien. Jotenkin nuorukainen tuntui olevan tietoinen siitä, että tohtori Collins oli uusi tässä sairaalassa, ja lisäksi vaikutti siltä, että hän oli huomattavan hyvin virittynyt tohtorin tunteisiin. Hän katsoi tohtoriin ja sanoi: "Minusta tuntuu aivan siltä kuin ajattelisitte, minkä vuoksi oikein tulitte tänne. Minulla on siihen vastaus. Tulitte tänne ainoastaan yhdestä syystä, ja se syy olen minä."

Nuoren miehen sanat osuivat suoraan tohtori Collinsin sydämeen ja oikaisivat sekä hänen hyödyttömyyden tunteensa että hänen "suurelliset unelmansa olla se suuri valkoinen tohtori, joka parantaisi kaikki miljoonat afrikkalaiset". Vaikka meitä kaikkia kehotetaankin kurkottamaan kohti toisiamme, tohtori Collins oivalsi, että kosketamme useimmiten toisiamme pikemminkin pienillä ystävällisyyden eleillä kuin harvinaisilla suuremman mittakaavan teoilla. Hän kiteytti oivalluksensa näin:

Ne huojennuksen kyyneleet, jotka sumensivat näkökykyni sulatellessani hänen sanojaan, täsmäsivät tarkasti sanoinkuvaamattomaan varmuuteen siitä, että ollessani tuossa vieraassa paikassa, juuri tuolla hetkellä, olin täydellisessä sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Minun ja tuon nuoren miehen tiet olivat kutoutuneet yhteen mitä epätodennäköisimmällä, mutta upealla tavalla. Mikään tieteen piirissä oppimani teoria ei kyennyt selittämään kokemustani. Mikään inhimillisen käyttäytymisen evoluutioon liittyvä selitys ei selittänyt, miksi tästä valkoisesta, etuoikeutetusta miehestä, tuntui niin oikealta seistä tämän nuoren afrikkalaisen maanviljelijän vierellä samalla, kun kumpikin heistä sai vastaanottaa jotakin poikkeuksellista.

Se pyyteettömän rakkauden, agapen, tunne (epäitsekäs rakkaus, joka ei odota mitään vastineeksi), jonka tohtori Collins sai nyt kokea, toimi aivan kuin kompassina hänen sielulleen. Se oli eräänlaista sisäistä tietoa tai viisautta, joka ylittää kaikki sanat ja käsitteet, ja se sai hänet käsittämään, että hän oli nyt elämässään oikeilla raiteilla. Kristillistä termistöä käyttäen voitaisiin sanoa, että hän oli sopusoinnussa Jumalan tahdon kanssa. Hän oivalsi, että vähemmän jalot tavoitteet, kuten kotimaassa olevien virkaveljiensä tai Ekun kyläläisten johtaminen, olivat aiemmin olleet esteenä sen äärimmäisen merkityksellisen puhtaan rakkauden ja oman tarkoituksen kokemiselle, joka sai hänessä aikaan muutoksen. Hän selitti asiaa näin:

Tuntui aivan siltä, kuin taakka olisi nostettu harteiltani. Olin vihdoinkin löytänyt tosipohjoisen. Ja kompassin neula ei enää osoittanutkaan kohti itsensä ylistämistä, materialismia tai edes lääketiedettä, vaan kohti sitä hyvyyttä, jota me kaikki niin epätoivoisesti toivomme löytävämme niin itsestämme kuin toisistammekin.

Juuri tuon hyvyyden ymmärtämisessä ja kokemisessa piilee elämän salaisuus. Tohtori Collinsin kokema ilmestys oli sellainen, että se sisälsi lähes sanoinkuvaamatonta iloa ja tunteen siltä, kuin olisi palannut pitkältä matkalta takaisin kotiin. Se väärä tai ehdollistunut minuus, joka saa aikaan loppumatonta vahvistuksen, tavaroiden ja turvallisuuden etsimistä, astui syrjään, ja jotakin paljon todellisempaa ja valovoimaisempaa tuli näkyviin. Tuo kokemus on juuri sellainen, jota kaikkien henkisten perinteiden mystikot puheissaan kuvailevat.

Mystiikka tarkoittaa sellaista suoraa yhteyttä pyhään, joka tapahtuu ohi kaikenlaisten oppien ja opinkappaleiden. Riippumatta siitä, uskooko henkilö Jumalaan (kuten tohtori Collins), viisauden lähteeseen (kuten buddhalaiset ystävämme) tai yksinkertaisesti vain eheyden mahdollisuuteen, universaalin rakkauden ja myötätunnon kokemus on sama. Se on rakkauden ilmeisin ilonlähde ja lajimme todellinen toivo. Me kaikki – uskontunnustuksesta riippumatta – tulemme kokemaan saman, kun pääsemme kosketuksiin Mystisen sydämen kanssa ja seuraamme sen johdatusta. Kun kohtaamme omassa sydämessämme piilevän hyvyyden, tunnistamme oman todellisen identiteettimme ainutlaatuisena ja merkityksellisenä osana elämän itsensä sydämessä.

Käsitämme henkisen johdatuksen etsiminen usein väärin jonkin kosmisen "Leelian lepotuolin" tai universaalin Googlen konsultoimisena, jotta saisimme neuvoja ihmissuhteissa, terveyteen ja sairauteen liittyvissä asioissa, reitin löytämisessä taloudelliseen vapauteen tai jopa siihen, miten saisimme hyvät autokaupat tehtyä. Vaikka johdatusta löytyykin kaikkeen mahdolliseen elämässä, se johdatuksen laji, joka meitä nyt eniten kiinnostaa, valaisee koko henkisen polun käsitteen ymmärtämistä. Olemmeko matkalla sellaiseen suuntaan, joka auttaa meitä tulemaan epäitsekkäämmiksi, myötätuntoisemmiksi ja rauhallisemmiksi? Vai olemmeko lipsuneet sivuraiteelle, joka pitää meidät piintyneinä vanhoihin tapoihimme ja havainnointiimme, jotka taas pitävät jatkuvasti yllä pelkoa, ahneutta ja välinpitämättömyyttä?

Aloitamme nyt keskustelumme Tietäjien kanssa ja käännämme sekä mielemme että sydämemme henkisen johdatuksen luonteen ymmärtämiseen. Tietäjä rabbi Rami Shapiro määritteli tämän seuraavin sanoin: "[Se on kuin] hetken syiden löytämistä tai kokemista sekä tässä hetkessä vaikuttavien voimien tiedostamista. Vasta sitten voin olla niihin suoraan ja puhtaasti yhteydessä joutumatta olemaan poikkiteloin."


Takaisin