Olin aivan ihmeissäni ja sanoin: "Mutta enhän minä tiedä itsekään mitään enkelten kanssa parantamisesta." Tähän ääni vastasi: "Kyllä sinä tiedät. Et vain vielä Diana Cooper Uutta valoa enkeleiltä

Luku 1

Helen seisoi Nile Crown -laivan kannella ja katseli kaiteen yli, miten pikkuruiset veneet keikkuivat heidän alapuolellaan. Jokaisessa veneessä oli kaksi tai kolme jellabaan, perinteiseen egyptiläiseen pitkään kaapuun, pukeutunutta arabia, jotka seisoivat tai pikemminkin vaappuvasti horjuen esittelivät myymiään vaatteita kannella seisoville turisteille.

Tänään oli gaalailta, lomailijoiden pukujuhla laivalla, ja arabit tiesivät sen hyvin. Leveästi virnistäen he esittelivät kirkkaanvärisiä, yhdenkoon mekkoja ja puseroita, jotka olivat houkuttelevan räikeitä. Jos arabit aistivat vähäisintäkään mielenkiintoa, he sulloivat asun muovipussiin ja heittivät sen kannelle. Nauru ja kannustavat huudahdukset raikuivat kannella, kun turistit sovittelivat asuja uimapukujensa tai shortsiensa päälle - asuja joita he eivät koskaan pukisi ylleen uudestaan. Sitten turistit heittivät rahaa alhaalla odottaville myyjille palautettaviin vaatteisiin sullottuna. Kaikki kirkaisivat kun eräs mies ei saanutkaan kiinni hänelle heitettyä pakettia ja se läiskähti veteen, josta se kalastettiin ylös ja vaatteet asetettiin aurinkoon kuivumaan, kunnes ne tultaisiin heittämään uudestaan joko tähän laivaan tai johonkin toiseen.

Helen nauroi kannen innostuneesta ilmapiiristä lämmeten.

- Hei Tony! Tule katsomaan! Hän huusi uudelle aviomiehelleen, joka makoili kansituolilla varjon alla lueskellen. Tony hymyili ilahtuneesti nähdessään Helenin niin hyväntuulisena, laski kirjansa alas ja nousi ylös kävelläkseen Helenin luokse.

- Katso tuota! Helen osoitti sormellaan mustaa mekkoa, jossa komeili erivärisistä paljeteista tehty luonnollisen kokoinen riikinkukko. Tony vilkaisi kerran Heleniin ja tiesi heti, että tämä tulisi pukeutumaan tuohon asuun gaalaillalliselle. Tony vilkutti veneessä keikkuvalle myyjälle, joka lähes putosi tummaan veteen heittäessään mekon ilmaan kuin ohjuksen. Samassa pussissa tuli muitakin mekkoja, joiden myyjä toivoi kiinnostavan heitä. Hetken pohdittuaan Tony tuli siihen tulokseen että veneessä horjuminen oli kikka, jolla ostajia pehmiteltiin!

Helen sovitti mekkoa vaatteidensa päälle ja piti mekosta kovasti. Musta korosti hienosti hänen lyhyitä, vaaleita hiuksiaan ja tummanruskeita silmiään. Mekko sopi täydellisesti hauskaan illanviettoon. Helenin silmät alkoivat säihkyä, kun hän ryhtyi miettimään millaiseen asuun Tony voisi sonnustautua. Helen päätyi valkoiseen jellabaan, jossa oli kultaiset reunasomisteet, ja Tony päätti suostua Helenin mieliksi.

- Sinä näytät kreikkalaiselta jumalalta! vitsaili pullea amerikkalainen nainen, joka näpsäytti Tonystä kuvan kamerallaan.

- Tai kenties egyptiläiseltä, naisen seuralainen lisäsi. Tony todellakin näytti kuninkaalliselta, sillä hänellä oli leveät hartiat ja harmaat hiukset. Tonyn kasvot olivat kuitenkin liian kulmikkaat ollakseen todella komeat, mutta hän näytti menestyneeltä liikemieheltä, joka oli tottunut olemaan johtaja, joten kaapu sopi hänelle. Helen oli tyytyväinen siihen, että Tony oli päättänyt jäädä eläkkeelle ja ryhtynyt kirjoittamaan, mikä oli tuonut hänen luonteensa pehmeämpää puolta enemmän esille.

Tony oli tukenut Heleniä Machu Picchussa, Perussa, kun Helenin tytär Joanna oli loukkaantunut heidän yrittäessään pelastaa portaalia. Ja Australiassa Tony oli ollut puhelimen päässä aina tarvittaessa, kun hän, Joanna ja Marcus, Joannan kumppani, olivat kohdanneet vaaroja ja voittaneet vastoinkäymiset voimakoodeja etsiessään ja suorittaneet vaarallisen vihkimyksen kohottaakseen planeettamme värähtelytasoa.

Kun hän oli palannut Englantiin, Tony oli kosinut häntä. Helen punastui pelkän muiston herättämästä mielihyvästä, vaikka punerrus tuskin erottui hänen päivettyneiltä kasvoiltaan. Tony oli kutsunut hänet luokseen kynttiläillalliselle ja seuraavana päivänä he olivat menneet siunattaviksi Kumeka-taloon Joanna ja Marcus todistajinaan. Kumeka-talossa asui miesten muodostama yhteisö, jota johti viisas mystikko Zoranda, joka eli sopusoinnussa kosmisten lakien kanssa ja omisti aikansa mielenhallinnan ja henkisyyden harjoittamiselle. Paikka huokui rauhaa ja täydellistä turvallisuutta. Kun he toivat Intiasta mukanaan atlantislaisen käärön, muinaisen asiakirjan, joka sisälsi esoteerista tietoa, yhteisö oli tarjonnut heille turvapaikan. Myöhemmin Kumeka-talon miehet olivat tulleet heidän tuekseen Machu Picchuun Eliitin, pimeimmän veljeskunnan pahoja miehiä vastaan. Nyt Helen tunsi olevansa kunnioitettu saadessaan olla näiden miesten ystävä.

Säpsähtäen Helen tajusi, että Tony silmäili häntä hymyillen kiusoittelevalla tyylillään.

- No? Tony tiedusteli odottaen hyväksyntää valkoiselle kaavulleen ja trendikkäille aurinkolaseilleen.

- Täydellistä. Helen hymyili. ? Tuo asu sinun pitää saada!

- Niin vähän arvelinkin! Tony viittoili juhlallisen hyväksyvästi kaukana alhaalla kärsivällisesti odottavalle myyjälle ja löysi shortsiensa taskusta muutaman nuhruisen setelin.

Heti kun Tony oli heittänyt rahat alas, näkyviin ilmestyi pieni vene, jossa oli nuori egyptiläinen mies ja joka pujotteli keikkuvien kaupustelijoiden keskelle juuri siihen kohtaan, jossa Helen ja Tony nojailivat kaiteeseen. Mies oli pukeutunut perinteiseen asuun ja hän oli puhtaampi ja siistimpi kuin muut. Mies tasapainotteli veneessä haparoivan näköisesti kuin olisi tottumaton tekemään niin ja esitteli sinistä mekkoa. Helen muuttui tarkkaavaiseksi ja jäi katsomaan miestä, vaikkei halunnutkaan toista mekkoa.

Muut kaupustelijat eivät pitäneet tilanteesta. He huusivat miehelle vihaisesti, viittilöivät elehtien "poistu meidän reviiriltämme".

Vaarallisen näköisesti keikkuva mies ei piitannut häirinnästä vaan huusi Helenille, tai ainakin hänestä tuntui kuin mies olisi puhutellut vain häntä.

- Kyllä, neiti, teille kaunis mekko, mies huusi hämmästyttävän selkeällä englanninkielellä.

Helen pudisti päätään, ja Tony kääntyi lähteäkseen pois mutta Helen asetti kätensä tämän käsivarrelle estääkseen tätä lähtemästä. Nuori mies kiinnosti Heleniä.

Hiljainen intuitio kehotti Heleniä käyttämään henkistä lahjaansa, jonka hän oli saanut palkkioksi läpäistyään voimakoodien vihkimyksen. Hänelle oli annettu kyky nähdä ihmisten sydämeen. Helen hengitti syvään, tyynnytti mielensä ja avasi kolmannen silmänsä. Hän näki jotakin hyvin harvinaista. Miehen sydän oli puhdas.

Samalla hetkellä mies laskosti mekon, sulloi sen pussiin ja viskasi Helenille. Silloin toinen vene törmäsi miehen veneeseen. Mies menetti tasapainonsa ja viittilöi hurjasti käsillään yrittäen epätoivoisesti pitää jalansijansa, mutta putosi silti takaperin Niilin hidasjuoksuiseen veteen.

Helen sai paketin kiinni ja piteli siitä tiukasti kiinni yrittäessään samalla saada selville mitä valtavien roiskeiden, huutojen ja karjaisujen keskellä tapahtui. Hän oletti, että eräs kaupustelijoista yritti lyödä nuorta miestä melalla, mutta mies sukelsi ja katosi näkyvistä. Helen etsi miestä päättäväisesti katseellaan, sillä hän halusi antaa miehelle vähän rahaa mekosta, jota ei halunnut ostaa. Helen ei kuitenkaan nähnyt miestä enää. Tämä katosi saamatta maksua. Helen kurtisti kulmiaan. Kaikki ei ollut nyt aivan kohdallaan.

Palattuaan hyttiinsä Helen veti vaatteen ulos pussista syyllisyyttä potien. Mitä hän ylipäänsä ikinä tekisi tällä mekolla? Kun hän avasi mekon eteensä, sen taitoksista putosi paperinpala. Hän nosti eteensä paperin jossa luki: "TäRKEää. Minulla on teille tietoja. Tulkaa tapaamaan minua Sfinksille tiistaina klo 8. Olkaa varovaisia, E." Teksti oli kirjoitettu hyvän koulutuksen saaneen ihmisen käsialalla.

Helenin vatsaa väänsi. Tänään oli torstai. Jonkun täytyi tietää, että he olivat aikeissa lentää Kairoon maanantai-iltana. Ei kai kaikki taas alkaisi uudelleen. Ei häämatkalla! Helen kalpeni rusketuksestaan huolimatta.

Tony tarttui Helenin käsivarteen ja opasti hänet ulos hytistä baariin lääkinnällistä konjakkia varten.

He katselivat toisiaan vakavina maistaessaan ensimmäisen siemauksen. Samassa Tonyn kännykkä soi.


Takaisin